Kirjoitukseni Kuntatyönantaja 1/2016 -lehdessä

SEKTORILTA TOISELLE

Mielessäni on pitkään pyörinyt professori Alf Rehnin lokakuussa Ylen ykkösaamussa kuulemani kolumni johtajista ja johtajien pätevyyden pysyvyydestä. Kolumnissa Rehn pohti politiikkaan ja yhteiskunnallisiin tehtäviin siirtyvien yritysjohtajien osaamista.

”Emme voi luottaa siihen, että ongelmamme ratkaistaan vain sillä, että yritysjohtajat laitetaan asialle. He voivat olla avuksi, luonnollisesti, mutta eivät hekään mitään taikakaluja ole. Sen sijaan he ovat rajallisia ihmisiä, joiden pätevyyttä tulisi samalla vaalia ja virkistää, sekä kunnioittaa että kehittää. Muuten, jos jäämme kiinni yritysmaailman osaamisen uskontunnustukseen, keskustelumme on löytänyt epäpätevyystasonsa.”

Rehn toteaa, että on hienoa, että ihmiset siirtyvät sektorilta toiselle ja siirtävät osaamistaan organisaatiosta toiseen; niin yritysjohtajat kuin yhtä lailla metallimiehet ja poliisitkin.  Rehn uskaltaa kuitenkin kyseenalaistaa. Useinhan olettamuksena on, että yritysmaailman osaaminen on käännettävissä yhteiskunnan menestykselliseen ohjaamiseen. Mutta onko näin?

Pääministeri Juha Sipilän kivinen tie on yksi osoitus siitä, että kansan ja kansantalouden johtaminen on erilaista kuin yrityksen ja yritystalouden. Luulenpa, että Sipilä on yllättynyt useammasta kuin yhdestä asiasta. Johtaminen politiikassa ja yhteiskunnallisessa tehtävässä on vaikeaa.

Kuntien johtotehtäviin rekrytoidaan usein yksityiseltä sektorilta ja liike-elämästä. Tällaisen osaavan ammattilaisen löytymistä pidetään usein lottovoittona. Joskus se onkin sitä, joskus taas ei. Joskus sektoria vaihtavat johtajat onnistuvat, joskus taas eivät.

Tie yksityiseltä julkiselle on varsin yksisuuntainen. Vastaan tulevaa liikennettä on todella harvoin. Valtiosihteereitä ja erityisavustajia rekrytoidaan viestintätoimistoihin politiikan kentän tuntijoina. Entisiä ministereitä on rekrytoitu valtion yhtiöiden johtoon, viime aikoina tosin harvemmin. Mutta vähissä ovat ne johtajat, jotka kunnissa hankitun johtamisosaamisen perusteella päätyvät uusiin tehtäviin liikeyritysten johtajiksi. Ja se on kyllä sääli.

Johtaminen julkishallinnossa ja varsinkaan kunnassa ei ole helppoa. Omistajaohjaus on moniäänistä ja usein ristiriitaistakin. Päätökset eivät läheskään aina ole ennakoitavissa. Päätöksentekijöiden motiivit ovat kovin kirjavia. Ohjausosaaminen on usein puutteellista ja perspektiivi lyhyt ja kapea. Asiakkaan, päättäjän ja henkilöstön intressit sekoittuvat helposti. Eli suomeksi sanottuna poliittinen päätöksenteko tekee johtajan asemasta hyvinkin haasteellisin. Samanaikaisesti odotetaan välittömiä merkittäviä tuloksia. Ja tulosten arviointiperusteet eivät aina ole täysin oikeudenmukaisia.

Varsin moni johtaja kuitenkin pärjää noissakin olosuhteissa. Toiminta on tuloksellista, resurssit riittävät kuin ihmeen kaupalla ja työhyvinvointikin on usein ihan kohtuullista. Julkishallinnon johtamistehtävissä näkee toki kyvyttömyyttä, mutta huomattavasti useammin aivan loistavaa johtamisosaamista.

Päätöksentekijöiden puhutteleminen ja päätösten jalkauttaminen demokraattisessa organisaatiossa vaatii erityistä kyvykkyyttä, sitkeyttä ja luovuutta. Henkilöstöä ei voi motivoida rahalla. Motivaatio ja innostus on luotava laadukkaalla johtamisella ja vuorovaikutuksella. 

Väitän, että julkisessa hallinnossa on johtamisosaamista, josta yritykset ja niiden henkilöstö eivät osaa edes haaveilla. Julkishallinnon pelastusta on yritetty hakea yritysten johtajista. Olisi mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuisi, jos virta edes osittain kääntyisi toiseen suuntaan ja julkishallinnon johtamisoppeja kokeiltaisiin yrityksissä.