Itsenäisyyden retoriikassa sukupolvien välinen vuorovaikutus
on vahvasti läsnä. Isänmaa – maa johon isiemme lapsina synnymme. Äidinkieli –
kieli, jolla äitiemme kanssa kommunikoimme. Vanhempien ja isovanhempien tapana
on puhua siitä, mitä he haluavat lapsilleen jättää. Eikä silloin yleensä ole
kyse rahasta tai maallisesta omaisuudesta vaan henkisestä pääomasta, arvoista,
tunteista, ajattelu- ja oppimiskyvystä, hyvinvoinnista ja ympäristöstä. Itsenäisyyden
taisteluissa isät ja äidit, mummit ja vaarit halusivat saavuttaa lapsilleen jättääkseen
turvallisen ja tasa-arvoisen paikan kasvaa ja elää, ja jossa lapsilla on mahdollisuus
hyvään elämään ja tulevaisuuteen. Samaan aikaan takaraivossa on saattanut takoa
ajatus siitä, että lapset puolestaan turvaavat vanhempiensa elämää sen
loppumetreillä. Myös isoäideille ja isoisille toivottiin vapaata ja turvallista
paikkaa vanheta. Tästä näkökulmasta Suomi taisteltiin ja rakennettiin sukupolvien
jatkumolle, meidän vanhemmillemme, meille - vanhempiemme lapsille, meidän
lapsillemme ja heidän lapsilleen vielä monessa polvessa.
Lasten ja nuorten rooli suomalaisessa yhteiskunnassa on
muuttunut radikaalisti itsenäisen Suomen aikana. Itsenäisyyden alkutaipaleella
lapset osallistuivat työhön, varsin raskaaseenkin työhön, jo ennen murrosiän
alkamista. Lapset siis osallistuivat perheen elannon tuottamiseen ja siitä
vastuunkantamiseen. Lapsuus oli lyhyt. Lapsia saatettiin lähettää pois kotoa jo
varhain elättämään itsensä piikoina tai renkeinä. Koulunkäyntiä
ei tuolloin vielä kovin arvostettu, ainakaan maaseudulla, koska se vei lapset
pois työn, elinkeinon, ääreltä. Lasten ja nuorten hyvinvointia ja jopa henkeä uhkasivat
ravinnonpuute, kulkutaudit ja väkivalta.
Itsenäistyneen Suomen päättäjät ja vaikuttajat alkoivat
kuitenkin heti hartiavoimin tehdä töitä hyvinvointiyhteiskunnan eteen. Lasten
ja nuorten hyvinvointia Suomessa on edesauttanut muun muassa
oppivelvollisuuslaki, jonka presidentti Ståhlberg allekirjoitti keväällä 1921,
3,5 vuotta itsenäistymisen jälkeen. Tämän jälkeen lasten ja nuorten
koulunkäynti alkoi yleistyä ja työnteko vähentyä. Suomalaisen peruskoulun arvomaailma
ja periaatteet ovat siitä lähtien tasoittaneet sosioekonomisista taustoista
aiheutuvia eroja ja mahdollistaneet hyvää elämää tasapuolisesti. Ja kuten
tiedämme, koululaitoksemme on noussut tuon jälkeen yhdeksi maailman
arvostetuimmista.
Yhteistyötä sivistys- ja sosiaali- ja terveyspalveluiden
eteen yli sektorirajojen osattiin tehdä jo 1920-luvulla. Kouluneuvos Erik Mandelinin,
Mannerheimin lastensuojeluliiton perustajan Sophie Mannerheimin ja arkkiatri
Arvo Ylpön yhteistyö suomalaislasten ja -nuorten hyvinvoinnin eteen oli
merkittävää. Neuvolatoiminta, lastensairaala, terveyssisarkoulutus, ehkäisevä
mielenterveystyö, sotaorpojen auttaminen, keskoshuolto, nuorisopoliklinikka, ja
myöhemmin lasten ja nuorten sekä vanhempainpuhelimet, ovat vaikuttavia
esimerkkejä heidän alulle panemastaan työstä, joka on jatkunut itsenäisen
Suomen eri vuosikymmenillä. Kolmikko sai myös kenraali Mannerheimin työn keulakuvaksi.
Seuraavin sanoin Mannerheim kutsui kansalaisia mukaan lasten olojen
parantamiseen: ”Työn määränpäänä olkoon, että jok’ainoa Suomen lapsi
äidinkohdusta lähtien ja kautta koko kasvinaikansa saa oikeutetun osansa siitä
hellyydestä ja huolenpidosta, joka yksinään voi laskea pohjan nuorten
kehitykselle hyviksi ja hyödyllisiksi kansalaisiksi”. (Mannerheimin
lastensuojeluliitto 2017.)
Joka ainoa nuori saakoon osansa hellyydestä ja huolenpidosta
kehittyäkseen hyväksi ja hyödylliseksi kansalaiseksi. Tässä on ajattelemista
tähänkin päivään. Myös hartiavoimia tarvitaan tänäkin päivänä. Ja tahtoa ja tekoja,
niin poliittisia kuin arkipäiväisiäkin tekoja, meiltä kaikilta.
Mitkä sitten ovat tämän päivän lasten ja nuorten
hyvinvoinnin haasteet, joihin nyt tulisi hihat käärien tarttua, kuten Mandelin,
Mannerheim ja Ylppö aikanaan? Kuolleisuuslukujen katsominen ei ole enää
relevanttia lasten ja nuorten hyvinvointia määriteltäessä. Nykypäivän haasteet
ovat erilaisia kuin itsenäisyyden varhaisina vuosina.
Suomessa on tällä hetkellä lähes 66 000 koulutuksesta
ja työelämästä syrjäytynyttä nuorta. Se on pienestä kansastamme sellainen
määrä, joka vaikuttaa merkittävästi kansantalouteemme ja koko Suomen
tulevaisuuteen. Nyt syntyvyydenkin ollessa pohjalukemissa, meillä ei ole varaa
menettää yhtään nuorta. Tämän olemme mediastakin viime päivinä voineet kuulla.
Syrjäytymisen syyt ovat moninaisia; muiden muassa perheiden huono-osaisuus,
kouluttamattomuus, päihteet ja mielenterveysongelmat. Heikoimmassa asemassa ja
suurimmassa syrjäytymisvaarassa ovat ne, joille näitä riskitekijäitä kasautuu
useita.
Ratkaisuja lasten ja nuorten pahoinvoinnin vähentämiseksi pohdittiin
”Kasvattavatko kasvukeskukset pahoinvoivia nuoria?” -vaikuttajaseminaarissamme
reilu kuukausi sitten. Seminaarissa oli paikalla lähes 200 lasten ja nuorten
eteen töitä tekevää vaikuttajaa, yli hallinnollisten alojen, eduskunnasta,
ministeriöistä, kuntien sivistys- ja sotealoilta sekä tutkimus- ja järjestökentiltä.
Seminaarissa nuorten pahoinvointia käsiteltiin neljästä näkökulmasta:
yksinäisyys, liikkumattomuus, päihteet ja köyhyys. Seminaarin tavoitteena oli
tuoda syrjäytymiskeskusteluun faktoja, tieteellisesti tutkittua tietoa, ja sitä
me saimme. Faktat ovat karuja
Aloitetaan päihteistä. Herättelevimmäksi tulokseksi, ei
yllättäen noussutkaan nuorten oma, vaan vanhempien päihteiden käyttö, joka
koskettaa todella merkittävää osaa suomalaislapsista. Vanhempien päihteiden
käyttö on suuri riski lapsen ja nuoren kehitykselle ja hyvinvoinnille. Myös
alkoholin ja muiden huumaavien aineiden helppo saatavuus ovat uhka nuorille ja
heidän hyvinvoinnilleen. (Raitasalo 2018.) Lisäksi tiedetään, että mielenterveysongelmat
saattavat lisätä päihteidenkäyttöä ja päihteidenkäyttö puolestaan vaikuttaa
lisäävän mielenterveyteen liittyviä ongelmia (Aalto 2017).
Toiseksi, liikkumattomuus uhkaa lasten ja nuorten terveyttä
ja hyvinvointia. Nuorten miesten kestävyyskunto on heikentynyt 1980-luvun
alusta yli 10 %. Samanaikaisesti huonokuntoisten määrä on yli
kuusinkertaistunut. Rasittavan ja reippaan liikkumisen määrä miltei puolittuu
kolmannen ja yhdeksännen luokan välissä. Koulu tasoittaa liikkumisen eroja, mutta
vapaa-ajalla eli iltaisin ja viikonloppuisin liikkuvien ja liikkumattomien
lasten ja nuorten välillä erot ovat silmiin pistävän suuret. (Vasankari 2018.)
Koko keskustelu tuntui kiteytyvän köyhyyden teemasta
puhuttaessa. Köyhä lapsuus kurkottaa pitkälle aikuisuuteen sukupolvien yli
jatkuvina toimeentulo-ongelmina. Kalliisiin
erityispalveluihin panostaminen ja halpojen peruspalvelujen lakkauttaminen
kohdistuu erityisesti köyhiin lapsiperheisiin, mikä aiheuttaa eriarvoistumista
entisestään. Myös vanhempien vähäinen
koulutus säteilee nuoren elämään ja tulevaisuuteen monin tavoin. (Karvonen 2018.)
Säästin viimeiseksi seminaarin riipaisevimman teeman;
yksinäisyyden. Sen lisäksi, että yksinäisyys
satuttaa ja sairastuttaa, se vaikuttaa ennen kaikkea siihen, miten toivottomalta
tulevaisuus voi näyttää. Yksinäisyys vaikuttaa konkreettisesti aivojen
toimintakykyyn, joten kyse ei ole vähäpätöisestä ongelmasta. 15-vuotiaista nuorista jopa viidesosa kokee
jatkuvaa yksinäisyyttä. Poikien alle kymmenvuotiaana kokema yksinäisyys
ennustaa 18-vuotiaana koettavaa yksinäisyyttä, psyykkistä oireilua ja
itsetuhoisuutta. (Junttila 2018.) Kokemukset yksinäisyydestä ja
näkymättömyydestä ovat selvästi yleisempiä muun muassa koulutuksesta ja työelämästä
syrjäytyneillä nuorilla kuin opinnoissa tai työssä olevilla. (Aaltonen,
Kivijärvi & Myllylä 2018)
Kuulostaa tutulta, samat teemat toistuvat myös vanhuksiin
liittyvässä keskustelussa, joten kyse lienee yhteiskunnallisesti laajemminkin ratkaistavista
aiheista.
Koko kuva suomalaisten lasten ja nuorten, tai vanhustenkaan,
hyvinvoinnista ei onneksi piirry näin lohduttomasti. Valtaosa lapsista ja
nuorista voi hyvin, jopa erinomaisesti.
Suomi on ollut aktiivisesti mukana myös kansainvälisessä yhteistyössä
lasten oikeuksia ja hyvinvointia edistääkseen. Suomenkin ratifioimassa, vuonna
-89, voimaan tulleessa, YK:n Lasten oikeuksien sopimuksessa todetaan, että lapsella
on oikeus ilmaista mielipiteensä itseään koskevissa asioissa ja ne on otettava
huomioon iän ja kehitystason mukaisesti. Sopimuksessa todetaan myös, että lasta
on suojeltava välinpitämättömältä kohtelulta. Mikä olisi välinpitämättömämpää kohtelua
kuin lapsen mielipiteen ja kokemuksen huomiotta jättäminen? Lasten ja nuorten
oikeuksien toteutumiseksi on Suomessa säädetty Lastensuojelulaki (2007) ja
Nuorisolaki (2016), joiden tavoitteina on muun muassa turvata oikeus
turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen,
harrastamiseen sekä edistää osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä
kykyä ja edellytyksiä toimia yhteiskunnassa.
Hyvinvointiin panostaminen näkyy myös kansainvälisissä
vertailuissa. Elämme maailman vapaimmassa, vakaimmassa, lukutaitoisimmassa ja
onnellisimmassa maassa. Suomi on maailman paras maa
myös inhimillisen hyvinvoinnin vertailussa ja ihmisten perusoikeuksien
suojelemisessa. Meillä on eniten inhimillistä pääomaa. Lapsille Suomi on
maailman toiseksi oikeudenmukaisin maa. Suomalaiset nuoret ovat
hyvinvointivaltioiden nuorista neljänneksi tyytyväisimpiä elämäänsä ja
OECD-maiden nuorista kolmanneksi tyytyväisimpiä. Voimme siis olla aidosti
ylpeitä maastamme, kansastamme ja hyvinvoinnistamme. (Tilastokeskus 2018)
Sitä suuremmalla syyllä, jos
haluamme pysytellä näiden rankinglistojen kärjessä myös tulevaisuudessa, meidän
tulee pitää kiinni siitä, että pahoinvoivien lasten ja nuorten ja myöhemmin
aikuisten ja vanhusten joukko, ei kasva, vaan vähenee. Seminaarimme ei jäänyt vain ongelmien
voivotteluun. Ongelmien tunnistamisella halusimme etsiä ratkaisuja lasten
ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseen.
Ratkaisuissa läpi teemojen olimme hyvin yksimielisiä siitä, että lasten
ja nuorten merkityksellisyyden kokemista tulee lisätä ottamalla heidät mukaan
päättämään itseään koskevista asioista. Tämä koskee meitä kaikkia aikuisia:
meidän tulee ottaa aikaa aidosti kohdata ja kuunnella lapsia ja nuoria!
Karkeasti jaotellen voidaan ajatella, että itsenäisyyden
alkutaipaleen lapsia ja nuoria koetelleet fyysiset uhat; nälkä ja taudit, ovat
nykypäivän lapsilla ja nuorilla vaihtuneet mieltä vaivaaviksi uhkiksi;
osattomuuden, arvottomuuden ja merkityksettömyyden kokemuksiksi. Nämä
kokemukset syntyvät juurikin kohtaamisissa ja vuorovaikutuksessa aiempien
sukupolvien kanssa. Aidossa kohtaamisessa on kyse läsnäolosta ja välittämisestä
sekä kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta. Kohtaamisella voidaan vahvistaa
merkityksellisyyden ja kuulumisesta tunnetta, jotka ovat ratkaisevia
hyvinvoinnin ja yhteiskunnallisen toimijuuden kannalta. Se, miten kohtaamisessa
onnistumme, kertoo millainen tulevaisuutemme on; miten meidät kohdataan nyt ja
myöhemmin. Ehdotan, että 101-vuotiaan Suomen perintö jälkipolville on myönteinen,
hyvinvointia vahvistava, aito kohtaaminen.
Arvoisa juhlakansa, näillä sanoilla haluan toivottaa teille hyvää
itsenäisyyspäivää!
Lähteet:
Aalto, M. 2017. Samanaikainen päihde- ja mielenterveyshäiriö.
Verkkosivut: https://paihdelinkki.fi/fi/tietopankki/tietoiskut/mielenterveys/samanaikainen-paihde-ja-mielenterveyden-hairio.
Viitattu. 4.12.2018.
Aaltonen, S., Kivijärvi, A. & Myllylä, M. 2018. Työn ja koulutuksen
ulkopuolella olevien nuorten aikuisten koettu hyvinvointi. E-julkaisu
1.11.2018: http://www.julkari.fi/handle/10024/137076.
Junttila, N. 2018. Kasvattavatko kasvukeskukset pahoinvoivia nuoria?
-seminaari. 26.10.2018. Etelä-Suomen aluehallintovirasto.
Karvonen, S. Kasvattavatko kasvukeskukset pahoinvoivia nuoria?
-seminaari. 26.10.2018. Etelä-Suomen aluehallintovirasto.
Mannerheimin lastensuojeluliitto. 2017. Verkkosivut: https://www.mll.fi/tietoa-mllsta/historia/.
Viitattu 3.12.2018.
Raitasalo, K. Kasvattavatko kasvukeskukset pahoinvoivia nuoria?
-seminaari. 26.10.2018. Etelä-Suomen aluehallintovirasto.
Tilastokeskus. 2018. Suomi maailman kärjessä. Verkkosivut: http://www.stat.fi/tup/satavuotias-suomi/suomi-maailman-karjessa.html.
Viitattu 5.12.2018.
Vasankari, T. 2018.
Kasvattavatko kasvukeskukset pahoinvoivia nuoria? -seminaari. 26.10.2018.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
