Päivälleen 76 vuotta sitten aseet vaikenivat
talvisodan päättymisen merkiksi. Takana oli uuvuttava talvisota, jonka
Neuvostoliiton aloitti 105 päivää aiemmin ilman sodanjulistusta. Kolme
kuukautta pieni Suomi jaksoi urhoollisesti taistella suurta Neuvostoliittoa
vastaan, mutta sota vaati raskaat menetykset 26 600 kaatuneella. Tämän
lisäksi lähes tuhat siviiliä kaatui Neuvostoliiton pommituksissa ja Moskovan
rauhassa menetimme 13 prosenttia maamme pinta-alasta, toiseksi suurimman
kaupunkimme Viipurin sekä 430 000 kansalaistamme joutui etsimään uuden
asuinpaikan.
Talvisotaa voidaan tarkastella vain noiden
murheellisten lukujen valossa, sen aiheuttamat inhimilliset kärsimykset ja
aineelliset tappiot olivat valtavat. Toisin kuin urheilussa, sodassa on harvoin
kuitenkaan vain voittajia tai häviäjiä. Talvisota osoitti kuitenkin meille
suomalaisille, että pystymme pienenä kansakuntana taistelemaan isoa suurvaltaa
vastaan, sillä kansakuntamme oli yhtenäinen. Neuvostoliitto oletti lyövänsä
kansalaissodassa kahtia jakautuneen maan helposti, mutta toisin kävi. Ulkoisen
uhan edessä sisäpoliittiset erimielisyydet jäivät toissijaisiksi asioiksi ja
Suomi nousi yhtenäisenä rintamana puolustamaan meille tärkeää isänmaatamme.
Talvisota merkitsee meille suomalaisille
käännekohtaa historiassamme, sillä se vaati itsenäisyyttämme vaarantavan uhan
torjuntaa vain vähäisen ulkomaisen avun turvin, käytännössä täysin omin voimin.
Suomen tarinaa ei voi ymmärtää tuntematta talvi- ja jatkosodan tapahtumia. Puhutaan
talvisodan ihmeestä ja sillä on suuri merkitys kansallisessa identiteetissämme.
Sodastakin selvisimme lopulta ehjänä ja säilytimme meille tärkeimmän,
itsenäisyytemme. Yhtenäinen Suomi kesti myös jatkosodan ja sen jälkeen käydyn
Lapin sodan.
Kuvatessa Suomen tilaa 76 vuotta sitten, ei
voi välttyä ajattelemasta samankaltaisuutta kotimaamme nykytilan kanssa – sisäpoliittisesti
meillä on useita kiperiä ongelmia ratkaistavana, mistä olemme sisäisesti eri
mieltä ja ulkopolitiikassa Venäjä muodostaa kohonnutta uhkaa naapurimailleen.
Maahanmuutto on ollut myös yksi yhteiskuntamme kannalta keskeinen aihe
viimeisen kuluneen puolen vuoden aikana. Yhteiskuntamme on kuitenkin sikäli
muuttunut, että elämme entistä keskinäisriippuvaisemmassa maailmassa ja olemme
mukana turvallisuutta ja puolustusta koskevassa kansainvälisessä yhteistyössä.
Kaiken tämän jälkeen Suomi pystyi nousemaan.
Tänä päivänä tämän hetken ongelmista huolimatta Suomi on osa vaurainta
Eurooppaa. Eurooppa puolestaan on osa vaurainta maailmaa. Sotien jälkeen isämme
ja äitimme jälleenrakensivat suursodan moukaroimasta Suomesta entistä ehomman
ja veivät työllään kansakuntamme rikkaimpien joukkoon. Kansa, joka kärsi
sodasta lukemattomilla eri tavoilla, eheytyi vapauden, demokratian, yksilön
oikeuksien ja esimerkiksi naisten oikeuksien vahvistamisen maailmanlaajuiseksi
esikuvaksi. Voimme tänään olla ylpeitä maailman korkeatasoisimmasta
opetuksesta, puhumattakaan esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuoltomme
laadusta. On totta, että tämän hetken taloudelliset säästöt koettelevat
hyvinvointimme rakenteita, mutta niistäkin huolimatta olemme monella tavalla
etuoikeutettuja.
Kansakuntamme se osa, joka kärsi ja teki
työtä, koki pohjattomilta tuntuvat menetykset kotonaan tai lähipiirissään
isänmaalle annettujen uhrien muodossa. Tuo sama joukko lähetti 80 000
lastaan naapurimaihin turvaan ja asutti neljäsataa tuhatta karjalaista
koteihinsa. Me suomalaiset muistamme hyvin miksi sota on suurin onnettomuus,
mihin ihminen tai kansa voi joutua. Suomessa monet perheet joutuivat luopumaan
jäsenistään kaatuneina tai sodan kauheuden rikkomina ja murtamina. Osa
menetyksistä koettiin rikkoutuneina perheinä - sotalapsista kaikkiaan
15 500 jäi pysyvästi uuteen kotimaahansa.
Kansakuntamme siis ymmärtää hyvin miksi
hädässä on autettava, miksi tarvitsijalle on tarjottava.
Viime aikojen keskustelussa kuulee usein
sanottavan että, autetaan ensin omiamme ja katsotaan sitten muita. Jos tällä
tarkoitettaan, että suojataan omiamme ja suojataan vaurautemme eli kykymme
tehdä hyvää myös muille – olen samaa mieltä. Mutta jos tällä tarkoitetaan, että
autetaan omiamme ja jätetään muut avutta – en voisi olla voimakkaammin toista
mieltä. On meidän vuoromme auttaa.
Itsenäisen Suomen valmistautuessa kohta
koittaviin 100 -vuotisjuhliinsa, olemme tilanteessa jota joudumme pohtimaan
ristiriitaisin tuntein. Pelko on saapunut Eurooppaan, Pohjolaan ja Suomeen.
Pelko on tullut taloudellisena ahdinkona, huolena tulevaisuudesta. Pelko on
tullut huolena ilmastonmuutoksesta ja sen aiheuttamasta vesikadosta. Pelko on
tullut sotina Euroopassa ja Euroopan lähialueella.
Tilanne Euroopassa on muuttunut nopeasti.
Vielä vuoden 2003 Europan Unionin turvallisuusstrategian johdannossa todetaan,
että ”Eurooppa ei ole koskaan aikaisemmin ollut yhtä vauras, turvallinen ja
vapaa. Euroopan historiassa on 1900-luvun alkupuoliskon väkivaltaisen kauden
jälkeen seurannut ennen kokematon rauhan ja vaurauden aika”. Ajat ovat nyt
todella toiset. Turvallisuuden tilalle on astunut pelko.
Pelon seurauksena Suomeemme on saapunut
turvapaikanhakijoita. Pelko on vaarallinen asia. Pelkääjä tarttuu aseeseen ja
hyökkää silloin kun pitäisi rakentaa rauhaa. Ainoa asia, joka on vielä pahempaa
kuin 100 viatonta uhria Pariisin kaduilla on 1000 viatonta uhria
sotatantereiden väistämättöminä siviiliuhreina. Viattoman siviiliuhrin isä,
äiti, puoliso, veli tai sisko radikalisoituu vihassaan viattoman uhrin vuoksi.
Kehityksemme on entistä enemmän kytköksissä
muihin maihin ja myös turvallisuuteen liittyvät haasteet ovat moniulotteisempia
ja kiinteästi sidoksissa toisiinsa. Näin ollen vain osallistumalla
kansainväliseen yhteistyöhön ja olemalla aktiivisia siinä, voimme vastata
tuleviin haasteisiin. On myös
muistettava, että kuluneen 76 vuoden aikana suomalainen identiteettimme on
kasvanut ja vahvistunut siitä mitä se oli aikana ennen talvisotaa. Ei ole siis
pienintäkään epäilystä, etteikö Suomi olisi tarvittaessa edelleenkin yhtenäinen
kansakunta, joka pienenä valtiona puolustaa itseään suurempia vastaan, mikäli
oma itsenäisyys on uhattuna.
Talvisodan päättymistä ajatellessa on
suurimpana mielessä kiitollisuus. Syvä kiitollisuus niitä kaikkia maatamme
puolustaneita ja sen uudelleen rakentaneita kohtaan. Heidän työnsä pohjalle on
ollut hyvä rakentaa suomalaista hyvinvointivaltiota ja tänäkin päivänä
yhteiskuntamme on vapaa ja hyvinvoiva. Talvisodassa maatamme puolustaneita
miehiä ja naisia on vielä kourallinen elossa. On meidän jälkipolvien tehtävänä
huolehtia, että he saavat elää elämänsä iltaan asti arvokkaasti. Me emme tule
unohtamaan heidän tekemiään suuria palveluksia isänmaallemme. Voimme suunnata
kiitollisina kohti tulevaisuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti