Ympäristöluvitus valtakunnalliseen aluehallintovirastoon (HS Mielipide 29.3.2016)

Sote-uudistus ja maakuntien roolin vahvistaminen pyöräyttivät käyntiin laajan hallintoremontin, jossa kaikki pyörät pyörivät yhtä aikaa. Yksi paljon keskustelua aiheuttaneista valtion aluehallinnon tehtävistä on ympäristöluvitus ja –valvonta. Ympäristöministeriön, valtiovarainministeriön, maakuntaliittojen sekä ELYjen ja AVIen muodostama työryhmä yritti löytää yhteistä näkemystä tehtävien uudelleen organisoimiseksi. Näkemykset olivat kuitenkin kaukana toisistaan. 

Selvityshenkilö Lauri Tarasti esitti ELYjen ympäristönsuojelua, ympäristönvaikutusten arviointia sekä ympäristövalvontaa sekä luonnonsuojelua, vesilainvalvontaa sekä ympäristöministeriön hallinnonalan vesien ja merenhoitoa koskevien tehtävien kokoamista yhteen aluehallintovirastoissa olevien ympäristölupatehtävien kanssa. Ne olisivat selkeästi valtion tehtäviä. ELYissä on ollut vallalla halu keskittää tehtävät maakuntiin. Viimeksi oman ehdotuksensa teki Elinkeinoelämän Keskusliitto EK, joka esitti uuden Teollisuus- ja turvallisuusviraston perustamista teollisuuden investointeja käsitteleväksi uudeksi keskusvirastoksi. 

EK haluaa keskittää ja nopeuttaa teollisuuden investointien käsittelyä, yhtenäistää luparatkaisuja sekä lisätä asiantuntemusta ja toimijoiden yhdenvertaisuutta. Tavoitteet ovat kannatettavia, joskaan ne eivät koske vain teollisuutta vaan kaikkea yritystoimintaa ja investointeja. Uuden keskusviraston muodostaminen ympäristöasioille käynnistäisi ketjureaktion, jossa vähitellen kaikki ministeriöt vetäisivät toimintansa siiloihin. Tämä olisi asiakasnäkökulmasta askel väärään suuntaan. Uusia sektorikohtaisia keskusvirastoja ei tule perustaa eikä entisiä kasvattaa. Ministeriöiden tulisi luoda nykyistä paremmat edellytykset asiakaslähtöiselle poikkihallinnolliselle toiminnalle.

Kaikkein järkevintä olisi koota kuusi aluehallintovirastoa yhdeksi valtakunnalliseksi virastoksi. Virastolle voidaan antaa myös uusia tehtäviä kuten kemikaaliturvallisuuslain mukaiset TUKESnkemikaalien käytön ja varastoinnin lupa-asiat sekä niiden valvonta. Avien yhdistäminen yhdeksi virastoksi mahdollistaisi resurssien tehokkaamman käytön, töiden tasaisemman jakamisen sekä valtakunnallisesti yhdenmukaisen lainsäädännön tulkinnan. Nykyinen verkosto luo valmiin pohjan toimivalle koko maan kattavalle toimipaikkaverkostolle, joka on tarpeen myös tulevaisuudessa. Useat aluehallintovirastojen tehtävät vaativat alueellista läsnäoloa ja valtakunnallisesti harvalukuiset asiantuntijat ovat tällä hetkellä eri puolella Suomea. Toimintoja ei voitaisi uudessa keskusvirastossakaan fyysisesti keskittää vaan sille pitäisi luoda alueorganisaatio. Ja koska asiantuntijoita on niin vähän, ei sitä voida myöskään pirstoa 18 maakuntaan.

Kriiseihin on varauduttu

Monen suomalaisen mielessä on varmasti käynyt kysymys, mitä jos Brysselin tapahtumat olisivat käyneet Suomessa. Onko suomalainen yhteiskunta varautunut terrorismiin ja muihin vakaviin kriiseihin? Puolustusvoimat toimii näkyvästi, mutta miten siviiliyhteiskunta on varautunut? Miten toimii poliisi tai pelastuslaitos? Entä sairaalat? Osataanko kotikunnassani toimia kun kaikki on kaaoksessa?

Maanpuolustuksen rinnalla merkittävä varautumisen käsite on kokonaisturvallisuus. Aluehallintovirastoilla on merkittävä rooli kokonaisturvallisuuden kentässä. Lainsäädäntö ei riittävän selkeästi määrittele aluehallintovirastojen toimivaltaa varautumisessa, vaikka antaakin niille runsaasti tehtäviä ja vastuita. Tähän kiinnitti viimeksi huomiota muun muassa hallintotieteiden tohtori Juhani Kivelä helmikuussa julkaistussa väitöskirjassa koskien häiriötilanteisiin varautumista. Lainsäädännön puutteista huolimatta aluehallintovirastot hoitavat merkittäviä tehtäviä kansallisessa varautumisessa.

Aluehallintovirastojen johdolla toimivat alueelliset valmiustoimikunnat, jotka luovat yhteistyöfoorumin kuntien, pelastuslaitosten, poliisin, rajaviranomaisten, puolustusvoimien, järjestöjen ja elinkeinoelämän yhteistyölle. Tämän yhteistyön merkitys on keskeinen kriisien koittaessa. Verkostot on luotava normaalioloissa, jotta ne toimivat häiriötilanteissa.

Aluehallintovirastot järjestävät vuosittain alueellisia valmiusharjoituksia. Etelä-Suomen aluehallintovirasto järjesti viime vuonna Etelä-Karjalassa valmiusharjoituksen koskien laajamittaista maahanmuuttoa. Vuosi sitten päätetty teema osoittautui syksyllä erittäin ajankohtaiseksi. Uudellamaalla harjoitellaan tänä vuonna yhteistoimintaa terrorismin uhkatilanteessa. Pelottavan ajankohtainen aihe tuokin jo viime vuonna ennen Pariisin tapahtumia valittu aihe. Lisäksi kunnille järjestetään lukuisia muita pienempiä harjoituksia mm. viranomaisverkon käytöstä.

Aluehallintovirastot järjestävät alueellisia maanpuolustuskursseja yhteistyössä puolustusvoimien kanssa. Kurssien painopiste on kokonaisturvallisuudessa. Kurssilla herättelemme organisaatioita huolehtimaan omasta varautumisestaan. Etelä-Suomen aluehallintovirasto järjestää vuosittain kuusi peruskurssia, joille osallistuu yli 700 kuntien, valtion, järjestöjen ja elinkeinoelämän vaikuttajaa. Lisäksi järjestetään jatkokursseja ja erikoiskursseja mm. teollisuudelle.

Aluehallintovirastojen ylijohtajat toimivat puheenjohtajina vapaaehtoisen maanpuolustuksen alueellisissa neuvottelukunnissa. Etelä-Suomen neuvottelukunta on tänä vuonna päättänyt tunnistaa entistä paremmin häiriötilanteet, joissa järjestöjen apua tarvitaan. Vastaavasti kartoitetaan järjestöjen valmiudet, katvealueet sekä koulutustarpeet. Selvityksen perusteella täsmennetään koulutuksen suunnittelua. Oli kriisi mikä tahansa, järjestöjen rooli tulee olemaan merkittävä.

Aluehallintovirastoja tarvitaan toimijana kokonaisturvallisuuden kentässä. Aluehallintovirastojen uudessa tulossopimuksessa vuosille 2016-2018 on virastoille annettu tehtäväksi laatia sisäisen turvallisuuden toteuttamisohjelma alueilla. Valtion tasolla suunnittelua tehdään sisäisen turvallisuuden ja puolustuspolitiikan siiloissa. Alueilla eri näkökulmat yhteensovitetaan.

Käynnissä olevaa kansallista alueuudistusta tehdään lähtökohtana sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistarpeet. Rakenteiden muuttuminen vaikuttaa kuitenkin myös varautumiseen. Maakuntahallinnon vahvistumisesta huolimatta valtiolle jää vastuuta myös alueellisessa varautumisessa. Tämä tehtävä on uudessa lainsäädännössä nykyistä selkeämmin vastuutettava.

Talvisodan päättymisen kirkkotilaisuus 13.3.2016 Järvenpäässä

Päivälleen 76 vuotta sitten aseet vaikenivat talvisodan päättymisen merkiksi. Takana oli uuvuttava talvisota, jonka Neuvostoliiton aloitti 105 päivää aiemmin ilman sodanjulistusta. Kolme kuukautta pieni Suomi jaksoi urhoollisesti taistella suurta Neuvostoliittoa vastaan, mutta sota vaati raskaat menetykset 26 600 kaatuneella. Tämän lisäksi lähes tuhat siviiliä kaatui Neuvostoliiton pommituksissa ja Moskovan rauhassa menetimme 13 prosenttia maamme pinta-alasta, toiseksi suurimman kaupunkimme Viipurin sekä 430 000 kansalaistamme joutui etsimään uuden asuinpaikan.

Talvisotaa voidaan tarkastella vain noiden murheellisten lukujen valossa, sen aiheuttamat inhimilliset kärsimykset ja aineelliset tappiot olivat valtavat. Toisin kuin urheilussa, sodassa on harvoin kuitenkaan vain voittajia tai häviäjiä. Talvisota osoitti kuitenkin meille suomalaisille, että pystymme pienenä kansakuntana taistelemaan isoa suurvaltaa vastaan, sillä kansakuntamme oli yhtenäinen. Neuvostoliitto oletti lyövänsä kansalaissodassa kahtia jakautuneen maan helposti, mutta toisin kävi. Ulkoisen uhan edessä sisäpoliittiset erimielisyydet jäivät toissijaisiksi asioiksi ja Suomi nousi yhtenäisenä rintamana puolustamaan meille tärkeää isänmaatamme.

Talvisota merkitsee meille suomalaisille käännekohtaa historiassamme, sillä se vaati itsenäisyyttämme vaarantavan uhan torjuntaa vain vähäisen ulkomaisen avun turvin, käytännössä täysin omin voimin. Suomen tarinaa ei voi ymmärtää tuntematta talvi- ja jatkosodan tapahtumia. Puhutaan talvisodan ihmeestä ja sillä on suuri merkitys kansallisessa identiteetissämme. Sodastakin selvisimme lopulta ehjänä ja säilytimme meille tärkeimmän, itsenäisyytemme. Yhtenäinen Suomi kesti myös jatkosodan ja sen jälkeen käydyn Lapin sodan.

Kuvatessa Suomen tilaa 76 vuotta sitten, ei voi välttyä ajattelemasta samankaltaisuutta kotimaamme nykytilan kanssa – sisäpoliittisesti meillä on useita kiperiä ongelmia ratkaistavana, mistä olemme sisäisesti eri mieltä ja ulkopolitiikassa Venäjä muodostaa kohonnutta uhkaa naapurimailleen. Maahanmuutto on ollut myös yksi yhteiskuntamme kannalta keskeinen aihe viimeisen kuluneen puolen vuoden aikana. Yhteiskuntamme on kuitenkin sikäli muuttunut, että elämme entistä keskinäisriippuvaisemmassa maailmassa ja olemme mukana turvallisuutta ja puolustusta koskevassa kansainvälisessä yhteistyössä.

Kaiken tämän jälkeen Suomi pystyi nousemaan. Tänä päivänä tämän hetken ongelmista huolimatta Suomi on osa vaurainta Eurooppaa. Eurooppa puolestaan on osa vaurainta maailmaa. Sotien jälkeen isämme ja äitimme jälleenrakensivat suursodan moukaroimasta Suomesta entistä ehomman ja veivät työllään kansakuntamme rikkaimpien joukkoon. Kansa, joka kärsi sodasta lukemattomilla eri tavoilla, eheytyi vapauden, demokratian, yksilön oikeuksien ja esimerkiksi naisten oikeuksien vahvistamisen maailmanlaajuiseksi esikuvaksi. Voimme tänään olla ylpeitä maailman korkeatasoisimmasta opetuksesta, puhumattakaan esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuoltomme laadusta. On totta, että tämän hetken taloudelliset säästöt koettelevat hyvinvointimme rakenteita, mutta niistäkin huolimatta olemme monella tavalla etuoikeutettuja.

Kansakuntamme se osa, joka kärsi ja teki työtä, koki pohjattomilta tuntuvat menetykset kotonaan tai lähipiirissään isänmaalle annettujen uhrien muodossa. Tuo sama joukko lähetti 80 000 lastaan naapurimaihin turvaan ja asutti neljäsataa tuhatta karjalaista koteihinsa. Me suomalaiset muistamme hyvin miksi sota on suurin onnettomuus, mihin ihminen tai kansa voi joutua. Suomessa monet perheet joutuivat luopumaan jäsenistään kaatuneina tai sodan kauheuden rikkomina ja murtamina. Osa menetyksistä koettiin rikkoutuneina perheinä - sotalapsista kaikkiaan 15 500 jäi pysyvästi uuteen kotimaahansa. 

Kansakuntamme siis ymmärtää hyvin miksi hädässä on autettava, miksi tarvitsijalle on tarjottava.

Viime aikojen keskustelussa kuulee usein sanottavan että, autetaan ensin omiamme ja katsotaan sitten muita. Jos tällä tarkoitettaan, että suojataan omiamme ja suojataan vaurautemme eli kykymme tehdä hyvää myös muille – olen samaa mieltä. Mutta jos tällä tarkoitetaan, että autetaan omiamme ja jätetään muut avutta – en voisi olla voimakkaammin toista mieltä. On meidän vuoromme auttaa.

Itsenäisen Suomen valmistautuessa kohta koittaviin 100 -vuotisjuhliinsa, olemme tilanteessa jota joudumme pohtimaan ristiriitaisin tuntein. Pelko on saapunut Eurooppaan, Pohjolaan ja Suomeen. Pelko on tullut taloudellisena ahdinkona, huolena tulevaisuudesta. Pelko on tullut huolena ilmastonmuutoksesta ja sen aiheuttamasta vesikadosta. Pelko on tullut sotina Euroopassa ja Euroopan lähialueella.

Tilanne Euroopassa on muuttunut nopeasti. Vielä vuoden 2003 Europan Unionin turvallisuusstrategian johdannossa todetaan, että ”Eurooppa ei ole koskaan aikaisemmin ollut yhtä vauras, turvallinen ja vapaa. Euroopan historiassa on 1900-luvun alkupuoliskon väkivaltaisen kauden jälkeen seurannut ennen kokematon rauhan ja vaurauden aika”. Ajat ovat nyt todella toiset. Turvallisuuden tilalle on astunut pelko.

Pelon seurauksena Suomeemme on saapunut turvapaikanhakijoita. Pelko on vaarallinen asia. Pelkääjä tarttuu aseeseen ja hyökkää silloin kun pitäisi rakentaa rauhaa. Ainoa asia, joka on vielä pahempaa kuin 100 viatonta uhria Pariisin kaduilla on 1000 viatonta uhria sotatantereiden väistämättöminä siviiliuhreina. Viattoman siviiliuhrin isä, äiti, puoliso, veli tai sisko radikalisoituu vihassaan viattoman uhrin vuoksi.

Kehityksemme on entistä enemmän kytköksissä muihin maihin ja myös turvallisuuteen liittyvät haasteet ovat moniulotteisempia ja kiinteästi sidoksissa toisiinsa. Näin ollen vain osallistumalla kansainväliseen yhteistyöhön ja olemalla aktiivisia siinä, voimme vastata tuleviin haasteisiin.  On myös muistettava, että kuluneen 76 vuoden aikana suomalainen identiteettimme on kasvanut ja vahvistunut siitä mitä se oli aikana ennen talvisotaa. Ei ole siis pienintäkään epäilystä, etteikö Suomi olisi tarvittaessa edelleenkin yhtenäinen kansakunta, joka pienenä valtiona puolustaa itseään suurempia vastaan, mikäli oma itsenäisyys on uhattuna.  

Talvisodan päättymistä ajatellessa on suurimpana mielessä kiitollisuus. Syvä kiitollisuus niitä kaikkia maatamme puolustaneita ja sen uudelleen rakentaneita kohtaan. Heidän työnsä pohjalle on ollut hyvä rakentaa suomalaista hyvinvointivaltiota ja tänäkin päivänä yhteiskuntamme on vapaa ja hyvinvoiva. Talvisodassa maatamme puolustaneita miehiä ja naisia on vielä kourallinen elossa. On meidän jälkipolvien tehtävänä huolehtia, että he saavat elää elämänsä iltaan asti arvokkaasti. Me emme tule unohtamaan heidän tekemiään suuria palveluksia isänmaallemme. Voimme suunnata kiitollisina kohti tulevaisuutta.