maanantai 28. elokuuta 2017

Avoimuutta, yhteistä tekemistä ja vastuunottoa


Partio on yksi parhaita juttuja elämässäni. Ilman partiota en olisi koskaan uskaltanut tai edes osannut unelmoida työstä johtajana. Partiossa ovat syntyneet myös tärkeimmät arvoni johtamisessa: yhdessä tekeminen, ilo ja innostus sekä toisten arvostaminen.

Vietin viime viikonlopun Evolla metsässä 2000 muun partiolaisen kanssa. Suurin osa heistä oli minua huomattavasti nuorempia johtajia. Heitä, joiden varassa suomalainen työhyvinvointi ja menestys on tulevina vuosikymmeninä. Suomen Partiolaisten Johtajatulet järjestettiin nyt toista kertaa ja tapahtuma ylitti kaikki odotukset.

Rankkasadekaan ei haitannut, kun innokas kuulijajoukko kuunteli Suomen yrityselämän, järjestöjen ja julkisen sektorin huippujohtajia ja asiantuntijoita. Repusta kaivettiin vain lisää sadevaatteita. Sade taukosi välillä, mutta puhe ei. Isolla lavalla Nokian hallituksen puheenjohtaja, yrittäjä Risto Siilasmaa neuvoi puhumaan ihmisille tavoitteista, ei mittareista. Rovion Peter Vesterbacka kehotti johtajia luomaan ympäristön, jossa uskalletaan tehdä ja tehdään. Yhdysvaltain entinen Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vannotti olemaan ainutlaatuinen, ei muita erinomaisempi. Hän uskoo myös optimismiin ja totta tosiaan, huomautti meille suomalaisille, ettei kielestämme löydy omaa sanaa optimismille. Vain lainasanoja!

Viikonloppuna vahvistui oma optimismini, ihan kaikilla maailman kielillä. Sadassa (!) työpajassa pohdittiin parempaa johtajuutta, kovaa osaamista, tulevaisuuden tekemistä, eettistä johtajuutta sekä vapaaehtoisten johtajuutta fasilitaattoreina mm. Helsingin hiippakunnan piispa Irja Askola, Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio, Maanpuolustuskorkeakoulun rehtori Ilkka Korkiamäki, Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Leena Mörttinen, Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen, Koneen toimitusjohtaja Panu Routila, Suomen Kuvalehden toimittaja Salla Vuorikoski ja monta muuta yhteensä siis sata alansa huippuosaajaa. En itse asiassa koskaan missään ole tavannut yhtä vaikuttavaa kattausta suomalaista johtamisosaamista.

Itse vedin työpajan arvoristiriidoista työelämässä. Mistä arvoristiriidat tunnistaa ja miten niitä voi käsitellä. Yhdessä parinkymmenen osallistujan kanssa loimme portaat sille, miten asioita voi työyhteisössä lähestyä. Olennaista on avoin asioiden esille ottaminen, yhteinen tunnistaminen ja tunnustaminen, asioista sopiminen ja seuranta. Näin siis terveessä työyhteisössä. Muunlaisiakin tilanteita on, eikä niihin ole yhtä oikeaa ratkaisua. Tärkeintä on puhuminen.

Vaikka esiintyjäkunta johtajatulilla oli vaikuttava, vaikuttavinta olivat kuitenkin itse partiolaiset. En kuullut kenenkään tosissaan valittavan runsaista sateista tai teltassa yöllä lähes pakkasrajaan laskeneesta lämpötilasta. Hommat hoidettiin yhdessä ja talkootehtävä-laput loppuivat kesken jo heti ensimmäisenä iltana. Vessasta ei ollut kertaakaan paperi loppu, ruokaa riitti kaikille ja jonoissa oli hauskaa jutella vieraidenkin ihmisten kanssa. Johtajatulilla kohtasi runsaasti sellaista asennetta, jota toivoisin tapaavani aina vaan useammin suomalaisessa työelämässä. Avoimuutta, yhteistä tekemistä, vastuunottamista ja välittämistä. Järjestäjät osoittivat suunnatonta rohkeutta. Kaikki eivät suinkaan olleet kokeneita tuhansien ihmisten tapahtumatuottajia. On hienoa jos harrastuksessa ja työssä voi jatkuvasti oppia uutta. Maailma muuttuu koko ajan niin nopeasti ettei kukaan meistä ole koskaan täysin valmis.

Aloitin viikonlopun jälkeisen työviikon maanantaiaamuna virastomme johtoryhmän kokouksella. Ensimmäiset kymmenen minuuttia yhteisestä ajastamme käytin viikonlopun kokemuksistani kertomiseen. Pointtina ei kuitenkaan ollut kertoa pelkästään kuinka hieno viikonloppu minulla oli, vaan saada rekrtoinnistammekin vastaavat johtajat muistamaan vapaaehtoistyössä kertyneen kokemuksen merkitys. Partiossa (ja varmasti monissa muissakin harrastuksissa) kertyy runsaasti rautaista osaamista, joka ei perinteisessä ansioluettelossa välttämättä näy. Siksi on tärkeää arvioida osaamista laajemminkin. Ja tulevaisuuden johtaminen on turvattu Johtajatulilla. Kahden vuoden päästä uudelleen.