Arvoisat Uudenmaan
reserviläisjärjestöjen edustajat ja esitelmäillan osanottajat,
Vuosi 2015 jää historiaan ajankohtana jolloin Eurooppa muuttui ja vielä
enemmän meidän kannalta ajankohtana, jolloin Suomi muuttui.
Euroopan Unionin turvallisuusstrategiassa vuodelta 2003 todetaan seuraavasti: ”Eurooppa ei ole koskaan ennen ollut yhtä vauras, turvallinen ja vapaa. Euroopan historiassa on 1900-luvun alkupuoliskon väkivaltaisan kauden jälkeen seurannut ennen kokematon rauhan ja vakauden aika.”
Ehkä noin kymmenen vuoden ajan pystyimme nauttimaan tuosta vakaudesta
ja vauraudestakin. Mutta maailma muuttuu nopeasti. Turvallisuustilanne on yhtä
arvaamaton kuin siihen vaikuttavat ihmisetkin. Sillä siitähän tässä
perimmäisesti on kyse. Vallankäyttäjien viisaudesta tai sen puutteesta.
Euroopassa on siirrytty parin viime vuoden kuluessa nopeasti
turvallisuustilanteessa ennustamattoman epävarmuuden aikaan. Suomen ja Ruotsin
pääministerit Sipilä ja Löfven julkaisivat viikonvaihteessa poikkeuksellisen
yhteiskirjoituksen, jossa he linjaavat entistä tiiviimpää yhteistyötä
aseellisissa kriiseissä. Pääministerit pitävät maailman tapahtumien tämän
hetkistä kehitystä vakavimpana uhkana Euroopan turvallisuudelle sitten kylmän
sodan.
Ukrainan kriisi toi sodan Eurooppaan. Sotilaallinen toiminta on
lisääntynyt Itämeren alueella. Ilmastomuutos ja siitä johtuva kuivuus ovat
saaneet miljoonat ihmiset lähtemään kodeistaan ja etsimään elinkelpoisempaa
ympäristöä. Arabikevään jälkimainingit lyövät Lähi-Idässä, Syyrian kriisi, Isis
ja muut terroristijärjestöt ajavat ihmisiä pakoon henkensä edestä. Eivät nämä
ilmiöt sinällään uusia ole, mutta tapa, jolla ne näkyvät Euroopassa ja meillä
Suomessa, on uusi ja pelottava.
Keväällä aloittaneen
hallituksen ohjelmassa keskeiseksi tavoitteeksi nostettiin turvallisuus
epävarmuuden aikana. Keskustelu on viipynyt Euroopan turvapaikanhakijakriisin
kuumetessa syksyllä. Akuutit kriisit vievät hallitusta tulipalosta toiseen.
Turvapaikanhakijatilanne
yllätti meidät suomalaiset. Olemme varautuneet monenlaiseen, jopa siihen, että
laajamittainen maahanmuutto alkaa vyörymään itärajan yli Etelä-Karjalaan. Mutta
emme siihen, että turvapaikanhakijat virtaavat Suomen Lappiin Ruotsista.
Toisaalta laajamittaista maahanmuuttoa ei kai pidetty kovinkaan todennäköisenä
uhkana. Vuosi sitten lakkautettiin useita vastaanottokeskuksia ja
maahanmuuttovirastossa käytiin laajoja YT-neuvotteluja kun toimintoja alas
ajettiin.
Suomeen saapui viime vuonna yli
32.000 turvapaikanhakijaa. Se on kymmenkertaisesti se, mitä aikaisempina
vuosina on tullut. Talvi on tuonut Suomen kohdalla pienoisen suvantovaiheen. On
kuitenkin vaikea uskoa, että virta olisi tyrehtynyt. Kriisit eivät näytä
laukeavan ja miljoonat pakolaiset odottavat helpotusta elämäänsä
pakolaisleireissä.
Tilanteemme on muuttunut
pysyvästi. Oman haasteensa muodostaa vastaanottaminen, majoittaminen,
hakemusten käsittely, palauttaminen ja kotouttaminen. Olemme pitkään puhuneet
tarpeesta saada maahanmuuttajia paikkaamaan vanhenevan väestömme yhteiskuntaan
ja työmarkkinoille jättämää aukkoa. Osaammeko hyödyntää uuden tilanteen?
Osaammeko muuttaa uhkat mahdollisuuksiksi?
Esimerkillisen ajatusmallin
tarjoaa pieni 9000 asukkaan Pudasjärvi Oulun seudulla. Tavoitteena, että vuonna
2018 kymmenen prosenttia kunnan asukkaista olisi ulkomaalaistaustaisia. He
näkevät maahanmuuttajissa mahdollisuuden säilyttää kunnan elinkelpoisuuden ja
palvelut.
Maahanmuuton suuria uhkia
olemme myös me kantasuomalaiset. Kriittisyys on tervetullutta. Ongelmia on
nähty ja niitä tulee jatkossa varmasti lisää. Kulttuurierot tulijoiden ja
meidän välillä ovat suuret, toimettomuus aiheuttaa turhautumista,
sukupuolijakauma on vinoutunut ja mukana tulee varmasti myös rikollista väkeä.
En itsekään halua tarjota turvapaikkaa yhdellekään raiskaukseen tai muuhun
vakavaan rikokseen syyllistyneelle.
Maltti on nyt valttia. Annetaan
viranomaiset tehdä työnsä. Emme kaipaa katupartioita vaan viisasta varautumista
ja omasta turvallisuudesta huolehtimista, turhan riskinoton välttämistä.
Katupartiot pahimmillaan ovat vain bensan heittämistä liekkeihin.
Kiivastuneiden maallikoiden kyky analysoida riskejä on vajavainen ja
toimenpiteet karkaavat helposti käsistä.
X X X
Hallitusohjelma puhuu paljon
turvallisuudesta ja sen varmistamisesta. Keinoina hallitusohjelmaan on kirjattu
muun muassa kokonaisturvallisuusajattelun edistäminen. Samalla kun puhumme
kansallisesti laajasta turvallisuuskäsityksestä, kokonaisturvallisuudesta ja
sisäisestä turvallisuudesta – kansalaisella on ehkä yhä vaikeampaa hahmottaa
mistä silloin puhutaan, kun puhutaan turvallisuuden uhkakuvista – ja niihin
varautumisesta.
Yhteiskunta elää
turvallisuudessa usein ajankohtaisen veturin ympärillä. Tällä tarkoitan, että
turvallisuuden toisaalta julkinen keskustelu ja toisaalta poliittinen huomio
keskittyy tarkasteluajankohdasta riippuen ajankohtaisten ilmiöiden ympärille.
Suomessa turvallisuuskeskustelun painotuksia ovat liikuttaneet sotien jälkeinen
yhteiskunnallinen varautuminen sodan uhkakuviin, kylmä sodan ydinaseuhkakuvat,
Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuus, kouluampumiset, tulivuorenpurkaus,
terrori-iskut Euroopassa, myrskyt ja ilmastonmuutos, kyberturvallisuus, Ukraina
ja Euroopan pakolaiskriisi. Luettelo ei ole koko tai merkitysjärjestyksessä –
kaikille ilmiöille on yhteistä, että ne ovat vaikuttaneet mm. kulloinkin
käsillä olleisiin kansallisiin turvallisuuden strategia-asiakirjoihin.
Erilaisten ilmiöiden
heijastuminen aikaan on luonnollista ja välttämätöntä, mutta kysymykseni kuuluu,
osaammeko harjoittaa yhteiskunnassamme riittävään laajaa uhkien arviointia,
toteuttaa yhteiskunnallista riskianalyysiä ja vieläpä tehdä oikeita
johtopäätöksiä voimavarojemme ja keinovalikoimien kehittämisestä kohtaamaan
mahdollisia uhkamalleja.
Merkittävä edistysaskel on
ollut tuoreeltaan julkaistu Suomen kansallinen riskinarvio, jossa ensimmäistä
kertaa laajana poikkihallinnollisena yhteistyönä arvioitiin erilaisten
yhteiskunnallisten ja alueellisten riskitekijöiden todennäköisyyttä ja
vaikutuksia. Yhteisessä
poikkihallinnollisessa riskienarviointityössä lopputulosta tärkeämpää on
prosessi, joka opettaa osallistujiaan tunnistamaan ilmiöiden vaikutukset omaan
toimintaan sekä osoittaa yhteistoiminnan välttämättömyyden myös riskien
hallinnassa. Kaikkiin riskeihin ei pystytä koskaan varautumaan, olennaista on
oppia toimimaan.
Haluan tässä tilaisuudessa
nostaa esille yhden uhkamallin ja siihen liittyvän riskienarvioinnin, joka
vielä tällä kierroksella ei toteutunut siinä laajuudessa ja toisaalta syvyydessä,
jota esimerkiksi meillä aluehallinnon turvallisuustoimijoiden osalta olisimme
kaivanneet.
Tarvitsemme päivitetyn
käsityksen siitä, millainen ilmiö sota tai sotaan verrattava aseellinen
hyökkäys olisi kohdistuessaan kaikkine hirveyksineen suomalaiseen
yhteiskuntaan. Emme pariin vuosikymmeneen avanneet julkisessa tai toisaalta
poliittisen päätöksenteon taustakeskustelussa päässeet asian ytimeen. Nyt
Ukrainan jälkeen Euroopassa puhutaan paljon hybridisodasta – joka on siis uusi
paketti tutuille käsitteille ja jota nyt on höystänyt kyberulottuvuuden ja
informaatiosadankäynnin uudet mahdollisuudet. Luin jouluna Ilkka Remeksen
uusimman kirjan Jäätyvä Helvetti. Kirja oli pelottavan totuuden mukainen kuvaus
hybridisodasta ja taitavan vastustajan helposta tiestä yhteiskunnan
haavoittamiseksi.
Vaikka nämä tuoreet ilmiöt
haastavatkin turvallisuusjärjestelmämme ja niihin on aktiivisesti löydettävä
keinovalikoimia, on myös muistettava että hyökkääjän pyrkiessä tavoitteisiinsa,
se voi käyttää kaikkia keinojaan, joihin perinteinen asevaikutus lukeutuu.
Voimapolitiikan retoriikassa myös kylmän sodan haamut, esimerkkinä ydinaseet
ovat nostaneet uudelleen päätään.
Lyhyesti siis: tarvitsemme
julkiseen keskusteluun ja päätöksenteon tueksi päivitetyn näkemyksen siitä, millaisia
vaikutuksia hybridi ja kybervaikuttamiseen kytketty aseellinen hyökkäys
aiheuttaisi. Se, että keskustelusta on puuttunut sotilaalliseen keinovalikoimaan
ehdottomasti kuuluva konventionaalisen (perinteisen) asevaikutuksen
konkreettiset kuvaukset, on aiheuttanut jo myös vääristymiä
turvallisuuspoliittisessa keskustelussa.
Sisäministeriö painii
parhaillaan väestönsuojarakentamista koskevassa puolustustaistelussa, kun normitalkoiden
alttarille on hivutettu suhteellisen pieni muutamien kymmenien miljoonien
panostus. Aluehallintovirastot esittävät omassa raportissaan lukuisten normien
purkamista. Mutta me emme esitä väestönsuojavelvoitteesta luopumista.
Väestönsuojarakentaminen kaipaa
uudistamista, mutta järjestelmän kadottaminen on ehdottomasti laajempi
strateginen turvallisuuskysymys kuin vain taloudellinen. Väestön suojaamisen
mahdollisuus väestön suojiin on ollut osa kokonaisturvallisuutemme sodan uhkakuvien
puolustusratkaisua ja sinänsä rinnasteinen uskottavan sotilaallisen
puolustuskyvyn kanssa. Keskustelusta puuttuvat nyt valitettavasti julkisesti
hyödynnettävät argumentit, kun sodan ilmiön ymmärtämiselle ei ole välineitä.
X X X
Hyvät kuulijat, lupasin
käsitellä myös aluehallinnon tulevaisuutta turvallisuuskontekstissa. Suomalaisen valtion aluehallinnon juuret juontavat
ruotsinvallanaikaisen vuoden 1634 hallitusmuodossa perustettuihin lääneihin.
Läänien perustamisen syyt olivat monella tapaa turvallisuuspoliittiset.
Kuninkaan maaherran tuli suojella kuninkaan alamaisia epäasialliselta
kohtelulta ja näin varmistaa valtakunnan sisäinen turvallisuus. Toisaalta
verovarojen tehokas kerääminen varmisti valtakunnan toimintakyvyn ja
mahdollisti armeijan ylläpidon. Vaikka läänejä ei enää ole, kaikuja ja
periaatteita lääninhallitusten tehtävistä on vielä vahvasti läsnä nykyisessäkin
valtion aluehallinnossa.
Aluehallintovirasto on tänään valtion
toimijaverkostossa se kokonaisturvallisuusajattelun edistäjä, joka jalkauttaa
osaltaan hallitusohjelmaa myös turvallisuuskysymyksissä – kahdeksan ministeriön
ohjauksessa, mutta ei rajoittuen niihin, aluehallinnon turvallisuustehtävissä. Aluehallintoviraston kaikkien tehtävien
voidaan ajatella liittyvän suoraan tai välillisesti laajaan
turvallisuuskäsitykseen.
Kokonaisturvallisuuden
näkökulmassa yhteen sovitamme alueellista varautumista ja tuemme alueellista ja
kuntien valmiussuunnittelua sekä tuemme tarvittaessa toimivaltaisia
viranomaisia turvallisuustilanteissa. Viime vuonna Etelä-Suomessa käsiemme
kautta kulki alueellisilla maanpuolustuskursseilla noin 860 kurssilaista
kuntien, valtion ja elinkeinoelämän sekä järjestöjen johdosta ja
asiantuntijoista.
Maanpuolustuskurssit ovat
muuten erinomainen keino varustautua informaatiosodankäyntiä vastaan.
Maanpuolustuskurssin käyneet osaavat ja toivottavasti myös haluavat osallistua
keskusteluun, kyseenalaistaa ristiriitaista informaatiota ja kertoa oikeaa
tietoa.
Aluehallintovirastoissa
toteutimme viime vuonna poikkeusolojen olosuhteita ja
häiriötilannevalmiuksiamme varten alueellisia valmiusharjoituksia kuuden
maakunnan alueella kansallisesti, me Etelä-Suomessa harjoittelimme
Etelä-Karjalassa laajaa väestönsiirtoa ja toisaalta laajamittaisen maahantulon
skenaarioilla. Aihe oli valittu vuotta aikaisemmin, mutta syksy osoitti, että
tuo harjoittelu on ollut erittäin ajankohtaista ja tarpeen. Tänä vuonna täällä
Etelä-Suomessa harjoitellaan Uudellamaalla.
Julkisen hallinnon
vuosituhannen uudistusta valmistellaan parhaillaan. Hallitus linjasi 7.11. myös
aluehallintouudistusta koskevat perusteet, joiden tarkennusta parhaillaan
odotetaan. Selvitysmiehenä toimiva ministeri Tarasti antaa
aluehallintouudistusta koskevat esityksensä jo 22.1. mennessä. En mene
arvioimaan uudistuksen kokonaisuuden onnistumista useiden erittäin suurten
kysymysten ollessa vielä avoinna. Totean kuitenkin, että aluehallinnon laajasta
näkökulmasta olemme koettaneet muistuttaa myös turvallisuustoimintojen
tärkeydestä uudistuksessa.
Aluehallintovirastojen
turvallisuustyön kokemusten valossa ja toisaalta poikkihallinnollisena
virastona hallitusohjelmaan kirjattu tavoite hallinnon yksinkertaistamisesta ja
selkeyttämisestä on toki tarpeen. Kun itsehallintoalueiden myötä Suomeen on
tarkoitus synnyttää kokonaan uusi julkisen hallinnon taso, on vakavasti
pohdittava valtionhallinnon keskus- ja aluehallinnon tehtäviä ja niiden
tarkoituksenmukaista organisointia kokonaisuutena.
Me Etelä-Suomen aluehallintovirastossa
olemme painottaneet valtionhallinnon järjestämistä valtakunnallisen toimivallan
lähtökohdista. Näin näkemyksemme mukaisesti kunnat, itsehallintoalueet ja
valtiohallinto muodostaisivat luontevat kolme tasoa julkiselle hallinnolle.
Olennaista uudistuksessa on selkeä tehtäväjako ja hallintorakenteen
poikkihallinnollisuuden syventäminen kohti aidosti yhteistä hallintoa. Tätä
alleviivaavat myös turvallisuusjohtamisen tarpeet. Koko yhteiskuntaa koskevien
uhkamalleihin varautumisessa koordinaatio voi syntyä vain hallinnon
yhteistyöllä – ja yhteistyö on tehokkainta silloin kun kyse on yhdestä ja
yhteisestä hallinnosta.
Hyvät kuulijat,
Kun on kyse
kokonaisturvallisuuden laajasta tehtäväkentästä, on selvää että suomalaisen
yhteiskunnan ehdoton vahvuus on kolmas sektorimme ja laaja järjestökenttämme.
Maanpuolustusjärjestöt ovat
perinteisesti edelleen yhteiskunnan turvallisuustoimintojen merkittäviä
toimijoita. Erilaisten laajojen häiriötilanteiden hallinta edellyttää monipuolisen
järjestökenttämme kaikkien toimijoiden osaamisen ja mahdollisuuksien
hyödyntämistä. Huoltovarmuuskriittisyyden kentällä erinomainen esimerkki monipuolisen
järjestöosaamisen hyödyntämisestä on muun muassa Huoltovarmuuskeskuksen
poolijärjestelmässä jo pari vuotta toiminut Suomen Pelastusalan keskusjärjestön
puheenjohdolla toimiva kotitalouksien varautumisen toimikunta, joka kokoaa
järjestökenttää Metsästäjistä Marttoihin ja kotitalousopettajiin pohtimaan ja
toteuttamaan yhteistä työtä kotitalouksien varautumisen tueksi.
Pelastustoimen tehtäväkenttään
kuuluu yhteistyössä kuntien kanssa ylläpitää poikkeusolojen väestönsuojelujärjestelmää,
jonka erilaisissa muodostelmissa ja johtokeskuksissa on runsaasti sijoittumismahdollisuuksia
tehtäviin kouluttautuneille vapaaehtoisille.
Kansallisella tasolla toisaalta
kokonaisturvallisuuden ohjausasiakirjat ja toisaalta kansallinen
koordinaatiotyö on jo pitkään puhunut vahvasti julkisen sektorin, järjestöjen
ja elinkeinoelämän yhteistyöstä. Käytännön työssä olemme kuitenkin todenneet esimerkiksi
valmiusharjoituksissamme, että kuntien varautumisessa järjestökentän
toimijoiden hyödyntäminen voisi olla vahvempaa ja laajempaa. Kyse on toisaalta
tietoisuudesta, mutta myös toimintamallien päivittämisestä.
Me Etelä-Suomen
aluehallintovirastossa olemme oma-aloitteisesti ottaneet itsellemme roolin
toimia järjestökentän ikkunana valtionhallintoon. Pohdimme parhaillaan miten
voimme madaltaa esteitä yleishyödylliselle vapaaehtoistoiminnalle.
X X X
Reserviläiskirje toi runsaasti
keskustelua siitä, missä on kunkin paikka on, mikäli joutuisimme kohtaamaan
vakavimpia uhkamallejamme. Yleisönosastokirjoituksista välittynyt epätietoisuus
omasta tehtävästä nosti esille hyvin tarpeen viestiä ja toisaalta käydä myös
laajemmin keskustelua yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden valmiuksista.
Nykyisessä ajattelussamme esimerkiksi valtion ja kuntien julkisen sektorin
palvelutuotannossa on enää harvoja tehtäväalueita, jotka eivät olisi
merkityksellisiä yhteiskunnan kriisinhallintamekanismeissa.
Silloin kun sotilaallinen
maanpuolustus joutuu perustamaan joukkonsa, muun muassa pelastustoimen,
sosiaali- ja terveystoimen sekä kuntien eri hallinnonalojen perustamat
väestönsuojelumuodostelmat sekä toisaalta erilaiset palvelutuotannon varmistavat
valmiusryhmät perustetaan ja ne tarvitsevat avainhenkilöstönsä ja materiaaliset
valmiutensa. Nämä ovat reserviläisille vähintään yhtä arvokkaita
sijoittumispaikkoja kriisin aikana kuin sotilaalliset tehtävät.
Esimerkiksi elinkeinoelämän
huoltovarmuuskriittisyys on nykyisin valtavasti laajempi käsite kuin se oli
vielä viime sotien aikana. Palvelutuotantomme ja logistiikkaketjumme ovat
laajoja, jatkuvasti muotoaan muuttavia verkostoja, joissa
pk-yritysrintamaltakin löytyy kriittisiä avainpalvelun tuottajia. Näin
yhteiskunnan kokonaisuuden kannalta merkittävä turvallisuustehtävä voi olla
yksi ja sama päivittäisen arkisen aherruksen kanssa. Tämän tosi asian
viestimisessä ei ehkä ihan onnistuttu.
Arvoisat reserviläiset,
Suomen ehdoton vahvuus on
yleisen asevelvollisuuden tuottama laaja reservi. Yhteiskunnallisesti on
tärkeää, että reserviläisjärjestöt tarjoavat julkisen hallinnon tukena järjestäytyneen
mahdollisuuden aktiivisille jäsenilleen kanavan kehittää osaamistaan maanpuolustustyössä.
Vallitsevan epävarmuuden aikana on helppo todeta, että Suomessa on tehty
oikein, että muun muassa maanpuolustusjärjestöjen toiminnasta on pidetty huolta
myös vakaampina aikoina.
Turvallisuustyötä harjoittavien
järjestöjen työ säteilee paitsi turvallisuutta jäsenien kehittyvien
henkilökohtaisten taitojen kautta, jäsenet vievät myös omiin verkostoihinsa,
kotiin, työmaalle ja muihin harrastuksiinsa taitonsa ja asiantuntemuksensa
- siten työn vaikuttavuus on
välillisesti hyvin laajaa. Maanpuolustusjärjestöt ovat myös tehokas kanava
jäsenten siviiliammateissaan kehittämän asiantuntemuksen siirtämiseen
maanpuolustuksen ja kokonaisturvallisuuden hyödyksi – jos tämä ymmärretään ja
mahdollisuus osataan hyödyntää.
Arvoisat Uudenmaan Reserviläisjärjestöjen
edustajat, toivotan teille erinomaista alkanutta vuotta ja toivotan menestystä
turvallisuutta edistävän järjestötoimintanne parissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti