Terveisiä Rovaniemeltä. Palasin eilen työmatkalta,
jossa yhdessä kollegoideni kanssa pohdimme suomalaisen aluehallinnon
tulevaisuutta. Tiukan kokousohjelman välissä meillä oli mahdollisuus tutustua
Lapin maakuntamuseon talven erikoisnäyttelyyn Wir waren Freunde – Olimme
ystäviä. Saksalaisten ja suomalaisten kohtaamisia Lapissa 1940-1944. Näyttely
oli äärimmäisen vaikuttava. Se kertoi toisaalta lappilaisten ja saksalaisten
ystävyydestä toisen maailmansodan alussa ja toisaalta Lapin sodan karmeasta
lopusta, hävityksestä, jonka saksalaiset jättivät jälkeensä poistuessaan
maastamme.
Tuohon samaan ajanjaksoon liittyy myös
Orimattilan kaupungin ja kaupunkilaisten kannalta merkittäviä tapahtumia
itäisen rajamme takana. Tunnette paremmin oman kuntanne historian, mutta
Orimattila on yksi eniten siirtoväkeä menetetystä Karjalasta vastaanottaneista
kunnista. Oma kirvulainen mummoni ehti muuttaa ennen sotaa, mutta hänen
siskonsa asettui niin ikään tänne Orimattilaan sodan jälkeen. Siitä johtuen
vietin paljon lapsuuteni kesiä täällä Orimattilassa.
Hyvä juhlaväki,
Kaiken tämän jälkeen Suomi pystyi
nousemaan. Tänä päivänä tämän hetken ongelmista huolimatta Suomi on osa
vaurainta Eurooppaa. Eurooppa puolestaan on osa vaurainta maailmaa. Sotien
jälkeen isämme ja äitimme jälleenrakensivat suursodan moukaroimasta Suomesta entistä
ehomman ja veivät työllään kansakuntamme rikkaimpien joukkoon. Kansa joka kärsi
sodasta lukemattomilla eri tavoilla, eheytyi vapauden, demokratian, yksilön
oikeuksien ja esimerkiksi naisten oikeuksien vahvistamisen maailmanlaajuiseksi
esikuvaksi. Ylpeilemme tänään maailman korkeatasoisimmasta opetuksesta,
puhumattakaan esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuoltomme laadusta. On totta,
että tämän hetken taloudelliset säästöt koettelevat hyvinvointimme rakenteita,
mutta niistäkin huolimatta olemme monella tavalla etuoikeutettuja.
Kansakuntamme se osa, joka kärsi ja teki
työtä, koki pohjattomilta tuntuvat menetykset kotonaan tai lähipiirissään
isänmaalle annettujen uhrien muodossa. Tuo sama joukko lähetti 80 000
lastaan naapurimaihin turvaan ja asutti neljäsataa tuhatta karjalaista
koteihinsa. Me suomalaiset muistamme hyvin miksi sota on suurin onnettomuus,
mihin ihminen tai kansa voi joutua. Suomessa monet perheet joutuivat luopumaan
jäsenistään kaatuneina tai sodan kauheuden rikkomina ja murtamina. Osa
menetyksistä koettiin rikkoutuneina perheinä - sotalapsista kaikkiaan
15 500 jäi pysyvästi uuteen kotimaahansa.
Kansakuntamme siis ymmärtää hyvin miksi
hädässä on autettava, miksi tarvitsijalle on tarjottava.
Moni on sanonut, autetaan ensin omiamme
ja katsotaan sitten muita. Jos tällä tarkoitettaan, että suojataan omiamme ja
suojataan vaurautemme eli kykymme tehdä hyvää myös muille – olen samaa mieltä.
Mutta jos tällä tarkoitetaan, että autetaan omiamme ja jätetään muut avutta –
en voisi olla voimakkaammin toista mieltä. On meidän vuoromme auttaa.
Itsenäisen Suomen valmistautuessa kohta koittaviin 100 -vuotisjuhliinsa, olemme tilanteessa jota joudumme pohtimaan ristiriitaisin tuntein. Pelko on saapunut Eurooppaan, Pohjolaan ja Suomeen. Pelko on tullut taloudellisena ahdinkona, huolena tulevaisuudesta. Pelko on tullut huolena ilmastonmuutoksesta ja sen aiheuttamasta vesikadosta. Pelko on tullut sotina Euroopassa ja Euroopan lähialueella.
Tilanne Euroopassa on muuttunut
nopeasti. Vielä vuoden 2003 Europan Unionin turvallisuusstrategian johdannossa
todetaan, että ”Eurooppa ei ole koskaan aikaisemmin ollut yhtä vauras, turvallinen
ja vapaa. Euroopan historiassa on 1900-luvun alkupuoliskon väkivaltaisen kauden
jälkeen seurannut ennen kokematon rauhan ja vaurauden aika”. Ajat ovat nyt
todella toiset. Turvallisuuden tilalle on astunut pelko.
Pelon seurauksena Suomeemme on saapunut
turvapaikanhakijoita. Pelko on vaarallinen asia. Pelkääjä tarttuu aseeseen ja
hyökkää silloin kun pitäisi rakentaa rauhaa. Ainoa asia joka on vielä pahempaa
kuin 100 viatonta uhria Pariisin kaduilla on 1000 viatonta uhria
sotatantereiden väistämättöminä siviiliuhreina. Viattoman siviiliuhrin isä,
äiti, puoliso, veli tai sisko radikalisoituu vihassaan viattoman uhrin vuoksi.
Hyvät naiset ja herrat,
Eurooppaa ravistelee pakolaiskriisin
lisäksi kansainvälisen terrorismin uhka. Eräs tutkija listasi
kahdeksankymmentäluvulla kylmän sodan kauden kolmannen maailman sotien
menestystä kriisienhallintaoperaatioina ja havaintonaan opetti välttämään pitkittyneitä
konflikteja. Nykyisen uhkamme syyt ovat Lähi-Idän konfliktien sarjan koko
historiassa.
Sotataidon oppi-isä, kiinalainen Sun Tsu
totesi parhaimman kenraalin olevan sen, joka voittaa ilman taistelua. Nyt Pariisin
jälkeen on Euroopassamme todettava, että emme onnistuneet – ja meillä tarkoitan
koko länsimaisten, demokraattisten ja vauraiden valtioiden yhteisöä – ennaltaehkäisemään
sotaa terrorismia vastaan.
Terrorismin syyt eivät nouse väkivallan
ideologiasta. Terrorismin syyt ovat epätoivo, epäoikeudenmukaisuuden kokemus,
lähimmäisten kärsimyksen todistaminen, kokemus sorrosta joka ruokkii
epäinhimillisiä tekoja. Vauraiden länsimaiden strategiana on oltava nyt: Miten
hyökkäämme vauraudella kaikkialla terrorismin juurten kimppuun. Miten iskemme
hyvyydellä pahuuden kasvualustaan? Samalla kun meidän siis on hallittava
vallitseva kriisi mahdollisimman hyvin ja taitavasti, meidän on hallittava –
estettävä – tulevat kriisit.
Terrorismin torjuntaa tehdään monella
tavalla laajalla rintamalla. Pariisin ilmastokokous on myös terrorismintorjunnan
strategista tasoa. Jo nyt jotkut ilmastotutkijat arvioivat, että osasyyllinen
Lähi-Idän humanitaariseen kriisiin väkivallan lisäksi on ollut kuivuuden
aiheuttama. Saamalla ilmastonmuutos
hallintaan, koetamme estää maapallon eräiden asuttujen osien muuttumista
elinkelvottomaksi. Maapallon asiasta on tullut kaikkien sen asukkaiden asia.
Ilmastonmuutoksen hallinnasta on tullut esimerkki maailmanlaajuisen
turvallisuuspolitiikan tarpeesta.
Olemme viime aikoina kansallisessa
turvallisuuspoliittisessa keskustelussamme puhuneet paljon
kokonaisturvallisuudesta – koska aikamme on sellainen mikä se on. Eurooppaa
ravistelee pakolaiskriisin lisäksi siis kansainvälinen turvallisuustilanne
Lähi-Idässä, Pohjois-Afrikassa sekä jäätymisen merkkejä osoittava Ukrainan kriisi,
joka vaikuttaa voimakkaan jännitteisesti Euroopan ja Venäjän suhteissa.
Pariisin terrori-iskujen jälkeen luemme päivittäin uutisia Eurooppaa koskevista
uhkatilanteista samalla kun Eurooppa kokoaa sotilaallista koalitiota
kansainvälistä terrorismia vastaan. Perinteisten
turvallisuustoimijoiden voimavarat ovat olleet keskustelun ytimessä ja tämä on
tärkeää – valtion erityinen tehtävä on yhteiskunnan turvallisuuden
ylläpitäminen.
Hyvät naiset ja herrat,
Julkinen hallinto toteuttaa laajaa
turvallisuuskäsitystä ja kokonaisturvallisuutta useilla eri tasoilla. Minulla
on ollut ilo palvella kansakuntaamme julkisissa palvelurakenteissa –
kansanedustajana, kuntakentässä ja nyt valtionhallinnossa, joille näille
kaikille on arvoissa yhteistä suomalaisen oikeusvaltion toteutuminen,
demokratian ylläpitäminen – vapauden, vakauden ja vaurauden edistäminen
suomalaisessa yhteiskunnassa.
Kun nyt puhumme uusista peloistamme kansainvälisestä
terrorismista radikalisoitumisen kautta – teemme jatkuvasti parasta työtä
syrjäytymisen ja radikalisoitumisen ehkäisemisessä vahvistaessamme
hyvinvointiamme julkisen hallinnon perustyöllä. Koko yhteiskunnan riskienhallinnassa tarvitaan
laajaa toimijoiden yhteistyötä. Ongelmien ennaltaehkäisy edellyttää tietoon perustuvaa
ennakointia. Viimeisen vuoden turvallisuushaasteet suomalaisessa yhteiskunnassa
alleviivaavat sitä, että olemme olleet oikealla tiellä.
Turvallisuuden vahvistamisessa ja
toteutumisessa tarvitaan kaikkia. Meillä jokaisella on tärkeä rooli tuossa
työssä, kotona isinä ja äiteinä, työpaikalla avainhenkilöinä sekä laajemmin
yhteiskunnassa vastuullisina ja tiedostavina keskustelijoina. Vallitsevassa
tilanteessamme esimerkiksi juuri nyt usealla tasolla keskeinen haaste on
turvapaikan saaneiden kotouttamisen onnistuminen, tällä turvaamme uusien
suomalaisten nopean siirtymisen Suomen hyvinvoinnin vahvistajiksi sekä
ehkäisemme syrjäytymisen riskit.
Julkinen keskustelu on Suomessa koventunut.
Sosiaalisen median nimettömyydessä heitellään uhkauksia ja vihapuhetta kuin
ennen syrjäkuppiloiden peräpöydissä. Kun jokainen voi tänään toimia mediana,
myös sananvapauden harjoittajan vastuu on kasvanut. Sananvapautemme on pyhä ja
arvokas asia demokratian ja oikeusvaltion vahvimpina ilmentyminä. Toivon
kovasti, että sanan ja kokoontumisvapauden harjoittajat tänään mittelisivät
vain näkemystensä perustelujen vahvuudella.
Suomalaisten on yhteisesti tuomittava
jyrkästi kaikenlainen väkivaltaisuus, henkinen ja fyysinen, sekä toisten
omaisuuden tuhoaminen millään verukkeella. Meidän on tuomittava myös rasismi.
Hyvät ystävät, meidän on löydettävä
kanavat rakentavaan keskusteluun. Ehkä voisimme kokeilla uudenlaisen rakenteen
synnyttämistä julkisiin kohtaamisiin. Marssittakaamme ongelmien vastakkaiset
näkemykset parhaine puhujineen toisiaan vastaan julkisiin esiintymisiin,
haastakaamme parhaat perustelut esiin. Menetelmä on tuttu vaalitenteistä, mutta
puolueiden puheenjohtajien lisäksi keskusteluun kutsutaan kulloisenkin haasteen
kannalta olennaiset tahot. Keskustelut toistettaisiin muutaman kerran vuodessa
joka vuosi – ei vain vaalivuosina.
Lähi-Idässä on käynnissä sisällissota,
joka kääntää ihmisiä toisiaan vastaan ja murtaa mieliä. Kotinsa ja perheensä
menettänyt, pahuutta todistanut tarvitsee apua paitsi suojan ja ravinnon
muodossa, myös rakentamaan minuutensa uudelleen. Jos uudelleenrakennus tapahtuu
pelossa ja vihamielisessä ympäristössä – korjaus ei onnistu. Jos annamme
turvallisen – suomalaisen – kodin, olen varma, että saamme suomalaisuuteen
uusia rikkauden lähteitä.
Meidän on uudessa ajassamme löydettävä ihmisyys ja esi-isiemme lähimmäisenrakkaus uudelleen. Suomi voisi ottaa huomattavasti nykyistä aktiivisemman roolin kansainvälisessä turvallisuustyössä. Voisimme kertoa tarinamme kansakuntamme vaikeiden alkuaskeleiden kautta. Keinona voisi olla uhrausten ja ankaran työn kautta rakennetun yhteiskunnan rakennuspiirustusten vieminen kaikkialle sinne, missä tiekarttaa tarvitaan. Tämä on tehtävä, ei neuvoen, vaan vain onnestamme iloisina - nöyränä esimerkkimme kertoen. Ja kun esimerkki on kerrottu, annetaan myös konkreettista apua. Kohdennetaan hyvinvointihankkeita sinne, missä sitä kipeimmin tarvitaan - voiteeksi sydämen hyvyydelle. Kun tuo apu viedään kotimaisten yritysten palveluina, rakennetaan hyvyyden pesäkkeistä sillanpäitä myös uudelle kansalliselle kasvulle. Hyväntekijät muistetaan ja erityisesti hyvä työ tekijäänsä kiittää.
Lopuksi on kiitosten aika. Me aikamme
aktiiviset kansalaiset arjen aherruksen lomassa usein ja ymmärrettävästi
kohdennamme huomiomme päivän haasteisiin, huolehdimme huomisesta ja kiihtyvässä
kehityksessä vauhtimme vastuissamme lisääntyy tasaisesti. Itsenäisyyspäivänä
juhliessamme vapauttamme, vakauttamme ja vaurauttamme kiitämme tämän kaiken
mahdollistajia, kansakuntamme rakentajia, sotavuosien onnettomuuden voittajia,
sotiemme veteraaneja ja yhteiskuntamme jälleenrakentajia – isoisiämme ja
–äitejämme – joista moni vielä on joukossamme muistuttamassa arvojemme
perustasta, voimamme syvyydestä. Luotamme nuorisoomme taas meitä viisaampina
oppimaan kokemuksistamme. Koemme vastuumme perinnöstä suurena velvoitteena ja
innoittajana pyrkiessämme parempaan huomiseen itsenäisyyttämme juhlien.
Toivotan kaikille mitä parhainta itsenäisyyspäivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti