Itsenäisyyspäivänä 6.12.2015 Orimattilassa

 

Hyvät naiset ja herrat, hyvät juhlavieraat,

Terveisiä Rovaniemeltä. Palasin eilen työmatkalta, jossa yhdessä kollegoideni kanssa pohdimme suomalaisen aluehallinnon tulevaisuutta. Tiukan kokousohjelman välissä meillä oli mahdollisuus tutustua Lapin maakuntamuseon talven erikoisnäyttelyyn Wir waren Freunde – Olimme ystäviä. Saksalaisten ja suomalaisten kohtaamisia Lapissa 1940-1944. Näyttely oli äärimmäisen vaikuttava. Se kertoi toisaalta lappilaisten ja saksalaisten ystävyydestä toisen maailmansodan alussa ja toisaalta Lapin sodan karmeasta lopusta, hävityksestä, jonka saksalaiset jättivät jälkeensä poistuessaan maastamme.

Tuohon samaan ajanjaksoon liittyy myös Orimattilan kaupungin ja kaupunkilaisten kannalta merkittäviä tapahtumia itäisen rajamme takana. Tunnette paremmin oman kuntanne historian, mutta Orimattila on yksi eniten siirtoväkeä menetetystä Karjalasta vastaanottaneista kunnista. Oma kirvulainen mummoni ehti muuttaa ennen sotaa, mutta hänen siskonsa asettui niin ikään tänne Orimattilaan sodan jälkeen. Siitä johtuen vietin paljon lapsuuteni kesiä täällä Orimattilassa.

Hyvä juhlaväki,

Kaiken tämän jälkeen Suomi pystyi nousemaan. Tänä päivänä tämän hetken ongelmista huolimatta Suomi on osa vaurainta Eurooppaa. Eurooppa puolestaan on osa vaurainta maailmaa. Sotien jälkeen isämme ja äitimme jälleenrakensivat suursodan moukaroimasta Suomesta entistä ehomman ja veivät työllään kansakuntamme rikkaimpien joukkoon. Kansa joka kärsi sodasta lukemattomilla eri tavoilla, eheytyi vapauden, demokratian, yksilön oikeuksien ja esimerkiksi naisten oikeuksien vahvistamisen maailmanlaajuiseksi esikuvaksi. Ylpeilemme tänään maailman korkeatasoisimmasta opetuksesta, puhumattakaan esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuoltomme laadusta. On totta, että tämän hetken taloudelliset säästöt koettelevat hyvinvointimme rakenteita, mutta niistäkin huolimatta olemme monella tavalla etuoikeutettuja.

Kansakuntamme se osa, joka kärsi ja teki työtä, koki pohjattomilta tuntuvat menetykset kotonaan tai lähipiirissään isänmaalle annettujen uhrien muodossa. Tuo sama joukko lähetti 80 000 lastaan naapurimaihin turvaan ja asutti neljäsataa tuhatta karjalaista koteihinsa. Me suomalaiset muistamme hyvin miksi sota on suurin onnettomuus, mihin ihminen tai kansa voi joutua. Suomessa monet perheet joutuivat luopumaan jäsenistään kaatuneina tai sodan kauheuden rikkomina ja murtamina. Osa menetyksistä koettiin rikkoutuneina perheinä - sotalapsista kaikkiaan 15 500 jäi pysyvästi uuteen kotimaahansa. 

Kansakuntamme siis ymmärtää hyvin miksi hädässä on autettava, miksi tarvitsijalle on tarjottava.

Moni on sanonut, autetaan ensin omiamme ja katsotaan sitten muita. Jos tällä tarkoitettaan, että suojataan omiamme ja suojataan vaurautemme eli kykymme tehdä hyvää myös muille – olen samaa mieltä. Mutta jos tällä tarkoitetaan, että autetaan omiamme ja jätetään muut avutta – en voisi olla voimakkaammin toista mieltä. On meidän vuoromme auttaa.

Itsenäisen Suomen valmistautuessa kohta koittaviin 100 -vuotisjuhliinsa, olemme tilanteessa jota joudumme pohtimaan ristiriitaisin tuntein. Pelko on saapunut Eurooppaan, Pohjolaan ja Suomeen. Pelko on tullut taloudellisena ahdinkona, huolena tulevaisuudesta. Pelko on tullut huolena ilmastonmuutoksesta ja sen aiheuttamasta vesikadosta. Pelko on tullut sotina Euroopassa ja Euroopan lähialueella.

Tilanne Euroopassa on muuttunut nopeasti. Vielä vuoden 2003 Europan Unionin turvallisuusstrategian johdannossa todetaan, että ”Eurooppa ei ole koskaan aikaisemmin ollut yhtä vauras, turvallinen ja vapaa. Euroopan historiassa on 1900-luvun alkupuoliskon väkivaltaisen kauden jälkeen seurannut ennen kokematon rauhan ja vaurauden aika”. Ajat ovat nyt todella toiset. Turvallisuuden tilalle on astunut pelko.

Pelon seurauksena Suomeemme on saapunut turvapaikanhakijoita. Pelko on vaarallinen asia. Pelkääjä tarttuu aseeseen ja hyökkää silloin kun pitäisi rakentaa rauhaa. Ainoa asia joka on vielä pahempaa kuin 100 viatonta uhria Pariisin kaduilla on 1000 viatonta uhria sotatantereiden väistämättöminä siviiliuhreina. Viattoman siviiliuhrin isä, äiti, puoliso, veli tai sisko radikalisoituu vihassaan viattoman uhrin vuoksi.

Hyvät naiset ja herrat,

Eurooppaa ravistelee pakolaiskriisin lisäksi kansainvälisen terrorismin uhka. Eräs tutkija listasi kahdeksankymmentäluvulla kylmän sodan kauden kolmannen maailman sotien menestystä kriisienhallintaoperaatioina ja havaintonaan opetti välttämään pitkittyneitä konflikteja. Nykyisen uhkamme syyt ovat Lähi-Idän konfliktien sarjan koko historiassa.

Sotataidon oppi-isä, kiinalainen Sun Tsu totesi parhaimman kenraalin olevan sen, joka voittaa ilman taistelua. Nyt Pariisin jälkeen on Euroopassamme todettava, että emme onnistuneet – ja meillä tarkoitan koko länsimaisten, demokraattisten ja vauraiden valtioiden yhteisöä – ennaltaehkäisemään sotaa terrorismia vastaan.

Terrorismin syyt eivät nouse väkivallan ideologiasta. Terrorismin syyt ovat epätoivo, epäoikeudenmukaisuuden kokemus, lähimmäisten kärsimyksen todistaminen, kokemus sorrosta joka ruokkii epäinhimillisiä tekoja. Vauraiden länsimaiden strategiana on oltava nyt: Miten hyökkäämme vauraudella kaikkialla terrorismin juurten kimppuun. Miten iskemme hyvyydellä pahuuden kasvualustaan? Samalla kun meidän siis on hallittava vallitseva kriisi mahdollisimman hyvin ja taitavasti, meidän on hallittava – estettävä – tulevat kriisit.

Terrorismin torjuntaa tehdään monella tavalla laajalla rintamalla. Pariisin ilmastokokous on myös terrorismintorjunnan strategista tasoa. Jo nyt jotkut ilmastotutkijat arvioivat, että osasyyllinen Lähi-Idän humanitaariseen kriisiin väkivallan lisäksi on ollut kuivuuden aiheuttama.  Saamalla ilmastonmuutos hallintaan, koetamme estää maapallon eräiden asuttujen osien muuttumista elinkelvottomaksi. Maapallon asiasta on tullut kaikkien sen asukkaiden asia. Ilmastonmuutoksen hallinnasta on tullut esimerkki maailmanlaajuisen turvallisuuspolitiikan tarpeesta.

Olemme viime aikoina kansallisessa turvallisuuspoliittisessa keskustelussamme puhuneet paljon kokonaisturvallisuudesta – koska aikamme on sellainen mikä se on. Eurooppaa ravistelee pakolaiskriisin lisäksi siis kansainvälinen turvallisuustilanne Lähi-Idässä, Pohjois-Afrikassa sekä jäätymisen merkkejä osoittava Ukrainan kriisi, joka vaikuttaa voimakkaan jännitteisesti Euroopan ja Venäjän suhteissa. Pariisin terrori-iskujen jälkeen luemme päivittäin uutisia Eurooppaa koskevista uhkatilanteista samalla kun Eurooppa kokoaa sotilaallista koalitiota kansainvälistä terrorismia vastaan.  Perinteisten turvallisuustoimijoiden voimavarat ovat olleet keskustelun ytimessä ja tämä on tärkeää – valtion erityinen tehtävä on yhteiskunnan turvallisuuden ylläpitäminen. 

Hyvät naiset ja herrat,

Julkinen hallinto toteuttaa laajaa turvallisuuskäsitystä ja kokonaisturvallisuutta useilla eri tasoilla. Minulla on ollut ilo palvella kansakuntaamme julkisissa palvelurakenteissa – kansanedustajana, kuntakentässä ja nyt valtionhallinnossa, joille näille kaikille on arvoissa yhteistä suomalaisen oikeusvaltion toteutuminen, demokratian ylläpitäminen – vapauden, vakauden ja vaurauden edistäminen suomalaisessa yhteiskunnassa.

Kun nyt puhumme uusista peloistamme kansainvälisestä terrorismista radikalisoitumisen kautta – teemme jatkuvasti parasta työtä syrjäytymisen ja radikalisoitumisen ehkäisemisessä vahvistaessamme hyvinvointiamme julkisen hallinnon perustyöllä.  Koko yhteiskunnan riskienhallinnassa tarvitaan laajaa toimijoiden yhteistyötä. Ongelmien ennaltaehkäisy edellyttää tietoon perustuvaa ennakointia. Viimeisen vuoden turvallisuushaasteet suomalaisessa yhteiskunnassa alleviivaavat sitä, että olemme olleet oikealla tiellä.

Turvallisuuden vahvistamisessa ja toteutumisessa tarvitaan kaikkia. Meillä jokaisella on tärkeä rooli tuossa työssä, kotona isinä ja äiteinä, työpaikalla avainhenkilöinä sekä laajemmin yhteiskunnassa vastuullisina ja tiedostavina keskustelijoina. Vallitsevassa tilanteessamme esimerkiksi juuri nyt usealla tasolla keskeinen haaste on turvapaikan saaneiden kotouttamisen onnistuminen, tällä turvaamme uusien suomalaisten nopean siirtymisen Suomen hyvinvoinnin vahvistajiksi sekä ehkäisemme syrjäytymisen riskit.

Julkinen keskustelu on Suomessa koventunut. Sosiaalisen median nimettömyydessä heitellään uhkauksia ja vihapuhetta kuin ennen syrjäkuppiloiden peräpöydissä. Kun jokainen voi tänään toimia mediana, myös sananvapauden harjoittajan vastuu on kasvanut. Sananvapautemme on pyhä ja arvokas asia demokratian ja oikeusvaltion vahvimpina ilmentyminä. Toivon kovasti, että sanan ja kokoontumisvapauden harjoittajat tänään mittelisivät vain näkemystensä perustelujen vahvuudella.

Suomalaisten on yhteisesti tuomittava jyrkästi kaikenlainen väkivaltaisuus, henkinen ja fyysinen, sekä toisten omaisuuden tuhoaminen millään verukkeella. Meidän on tuomittava myös rasismi.

Rasismi on käsite, jossa ihminen luokitellaan jonkin ominaisuuden mukaisesti. Vielä viisikymmenluvulla mm. Heikki Waris kuvasi 1952 julkaistussa tutkimuksessaan: Hämäläiset ovat jäykkiä, jäyhiä ja harvapuheisia, mutta luotettavia, asiallisia ja työteliäitä. Topeliuksen Maamme-kirja toteaa että karjalainen on vilkkaampi, iloluontoisempi, uteliaampi, puheliaampi ja ystävällisempi kuin muuta maanmiehensä, mutta myös koreilunhaluisempi, kerskaavampi ja hyvin taipuvainen kauppaan. Kaikki luonnehdintoja, jotka eivät esimerkiksi meillä viranomaisessa olisi enää mitenkään mahdollisia. Olennaista on, että karjalainen kulttuuri rikastutti uuden asuinseutunsa ja teki taas suomalaisuudesta jalostetumpaa.

Hyvät ystävät, meidän on löydettävä kanavat rakentavaan keskusteluun. Ehkä voisimme kokeilla uudenlaisen rakenteen synnyttämistä julkisiin kohtaamisiin. Marssittakaamme ongelmien vastakkaiset näkemykset parhaine puhujineen toisiaan vastaan julkisiin esiintymisiin, haastakaamme parhaat perustelut esiin. Menetelmä on tuttu vaalitenteistä, mutta puolueiden puheenjohtajien lisäksi keskusteluun kutsutaan kulloisenkin haasteen kannalta olennaiset tahot. Keskustelut toistettaisiin muutaman kerran vuodessa joka vuosi – ei vain vaalivuosina. 

Lähi-Idässä on käynnissä sisällissota, joka kääntää ihmisiä toisiaan vastaan ja murtaa mieliä. Kotinsa ja perheensä menettänyt, pahuutta todistanut tarvitsee apua paitsi suojan ja ravinnon muodossa, myös rakentamaan minuutensa uudelleen. Jos uudelleenrakennus tapahtuu pelossa ja vihamielisessä ympäristössä – korjaus ei onnistu. Jos annamme turvallisen – suomalaisen – kodin, olen varma, että saamme suomalaisuuteen uusia rikkauden lähteitä.

Meidän on uudessa ajassamme löydettävä ihmisyys ja esi-isiemme lähimmäisenrakkaus uudelleen. Suomi voisi ottaa huomattavasti nykyistä aktiivisemman roolin kansainvälisessä turvallisuustyössä. Voisimme kertoa tarinamme kansakuntamme vaikeiden alkuaskeleiden kautta. Keinona voisi olla uhrausten ja ankaran työn kautta rakennetun yhteiskunnan rakennuspiirustusten vieminen kaikkialle sinne, missä tiekarttaa tarvitaan. Tämä on tehtävä, ei neuvoen, vaan vain onnestamme iloisina - nöyränä esimerkkimme kertoen. Ja kun esimerkki on kerrottu, annetaan myös konkreettista apua. Kohdennetaan hyvinvointihankkeita sinne, missä sitä kipeimmin tarvitaan - voiteeksi sydämen hyvyydelle. Kun tuo apu viedään kotimaisten yritysten palveluina, rakennetaan hyvyyden pesäkkeistä sillanpäitä myös uudelle kansalliselle kasvulle. Hyväntekijät muistetaan ja erityisesti hyvä työ tekijäänsä kiittää.

 Hyvät ystävät,

Lopuksi on kiitosten aika. Me aikamme aktiiviset kansalaiset arjen aherruksen lomassa usein ja ymmärrettävästi kohdennamme huomiomme päivän haasteisiin, huolehdimme huomisesta ja kiihtyvässä kehityksessä vauhtimme vastuissamme lisääntyy tasaisesti. Itsenäisyyspäivänä juhliessamme vapauttamme, vakauttamme ja vaurauttamme kiitämme tämän kaiken mahdollistajia, kansakuntamme rakentajia, sotavuosien onnettomuuden voittajia, sotiemme veteraaneja ja yhteiskuntamme jälleenrakentajia – isoisiämme ja –äitejämme – joista moni vielä on joukossamme muistuttamassa arvojemme perustasta, voimamme syvyydestä. Luotamme nuorisoomme taas meitä viisaampina oppimaan kokemuksistamme. Koemme vastuumme perinnöstä suurena velvoitteena ja innoittajana pyrkiessämme parempaan huomiseen itsenäisyyttämme juhlien.

Toivotan kaikille mitä parhainta itsenäisyyspäivää.