maanantai 5. syyskuuta 2016

Onnea suomalainen yrittäjä!


Tänään vietetään 20. valtakunnallista yrittäjän päivää. Päivän tarkoituksena on kasvattaa yrittäjyyden arvostusta ja lisätä tietoisuutta yrittäjyydestä.

Olen aina tehnyt työtä yrittäjyyden puolesta, niin virkamiehenä kuin luottamushenkilönäkin. Ystäväpiiriini kuuluu useita yrittäjiä. Ja olenpa kokeillut itsekin yrittämistä. Tiedän, että se ei ole helppoa. Ei millään mittarilla mitattuna.

Aluehallintoviraston asiakkaina on runsaasti yrittäjiä ja yrityksiä. Me ohjaamme, neuvomme, luvitamme ja valvomme. Olemme usein täällä avissa keskustelleet siitä, onko työmme rajoittamista vai mahdollistamista. Näen itse, että lainsäädäntö antaa raamit tai rajoitteet ja me lupia myöntämällä mahdollistamme. Kun lupaehdot on täytetty, saa antaa palaa.

Lupa tekee yrittämisen turvalliseksi. Kun lupaehdot on täytetty ja sääntöjä noudatetaan, voi suomessa keskittyä itse yritystoimintaan. Viranomaisten mielivaltaa ei tarvitse pelätä kun pelaa yhteisillä pelisäännöillä.

Pelisäännöt tekevät pelistä myös reilun. Valvonnalla varmistamme, että kilpailu on neutraalia ja kaikki voivat toimia samalla viivalla. Sääntöjen rikkominen ei ole epäreilua viranomaisia kohtaan vaan siitä kärsivät asiakkaat ja rehellisesti toimivat kilpailijat.

Toki meillä virkamiehillä on paljon opittavaakin. Erityisesti siinä, miten kohtaamme asiakkaamme. Toisin kuin yritysten, meidän ei tarvitse kilpailla asiakkaista. Palveluitamme on pakko käyttää, vaikka ne olisivat kuinka huonoja tai hitaita. Yritykselle jokainen asiakastapahtuma on menestyksen mittari.

Minulle ei kuitenkaan ole yhdentekevää, millaisena virastomme palvelu koetaan. Haluan, että asiakkaittemme kokemukset ovat myönteisiä ja työmme vaikuttavaa. Haluan omalta osaltani olla tekemässä yrittämisestä Suomessa ehkä pikkaisen helpompaa tai ainakin vaivattomampaa. Siksi haluan mm. purkaa normeja, vähentää päällekkäisyyksiä, nopeuttaa käsittelyaikoja, digitalisoida palveluja jne.

Yritykset ovat suomalaisen yhteiskunnan verisuonisto, jossa kansantalouden elinvoima virtaa. On meidän kaikkien yhteinen asia pitää huolta yritysten toimintaympäristöstä ja hyvinvoinnista. Yritykset tarjoavat meille työtä ja hyvinvointia. Yrittämisen motiivit ovat monenlaiset. Mutta lopputulokset hyödyttävät meistä jokaista.

Eläköön suomalainen työ! Yrittäjä on päivänsä ansainnut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti