Perinnöksi aitoja kohtaamisia - juhlapuhe itsenäisyyspäivänä 6.12.2018 Hyvinkäällä

Menneisyyttä kunnioittaen, nykyisyyttä tarkastellen ja tulevaisuutta aprikoiden haluan tässä puheessa tuoda esiin näkökulman, joka ei ole tyypillisin itsenäisyyspäivän puheissa, mutta äärimmäisen merkityksellinen suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta. Aloittaakseni lainaan Turun yliopiston apulaisprofessori Niina Junttilan sanoja: ”Lapsemme ja nuoremme ovat parasta mitä meillä on”.

Itsenäisyyden retoriikassa sukupolvien välinen vuorovaikutus on vahvasti läsnä. Isänmaa – maa johon isiemme lapsina synnymme. Äidinkieli – kieli, jolla äitiemme kanssa kommunikoimme. Vanhempien ja isovanhempien tapana on puhua siitä, mitä he haluavat lapsilleen jättää. Eikä silloin yleensä ole kyse rahasta tai maallisesta omaisuudesta vaan henkisestä pääomasta, arvoista, tunteista, ajattelu- ja oppimiskyvystä, hyvinvoinnista ja ympäristöstä. Itsenäisyyden taisteluissa isät ja äidit, mummit ja vaarit halusivat saavuttaa lapsilleen jättääkseen turvallisen ja tasa-arvoisen paikan kasvaa ja elää, ja jossa lapsilla on mahdollisuus hyvään elämään ja tulevaisuuteen. Samaan aikaan takaraivossa on saattanut takoa ajatus siitä, että lapset puolestaan turvaavat vanhempiensa elämää sen loppumetreillä. Myös isoäideille ja isoisille toivottiin vapaata ja turvallista paikkaa vanheta. Tästä näkökulmasta Suomi taisteltiin ja rakennettiin sukupolvien jatkumolle, meidän vanhemmillemme, meille - vanhempiemme lapsille, meidän lapsillemme ja heidän lapsilleen vielä monessa polvessa.

Lasten ja nuorten rooli suomalaisessa yhteiskunnassa on muuttunut radikaalisti itsenäisen Suomen aikana. Itsenäisyyden alkutaipaleella lapset osallistuivat työhön, varsin raskaaseenkin työhön, jo ennen murrosiän alkamista. Lapset siis osallistuivat perheen elannon tuottamiseen ja siitä vastuunkantamiseen. Lapsuus oli lyhyt. Lapsia saatettiin lähettää pois kotoa jo varhain elättämään itsensä piikoina tai renkeinä. Koulunkäyntiä ei tuolloin vielä kovin arvostettu, ainakaan maaseudulla, koska se vei lapset pois työn, elinkeinon, ääreltä. Lasten ja nuorten hyvinvointia ja jopa henkeä uhkasivat ravinnonpuute, kulkutaudit ja väkivalta.  

Itsenäistyneen Suomen päättäjät ja vaikuttajat alkoivat kuitenkin heti hartiavoimin tehdä töitä hyvinvointiyhteiskunnan eteen. Lasten ja nuorten hyvinvointia Suomessa on edesauttanut muun muassa oppivelvollisuuslaki, jonka presidentti Ståhlberg allekirjoitti keväällä 1921, 3,5 vuotta itsenäistymisen jälkeen. Tämän jälkeen lasten ja nuorten koulunkäynti alkoi yleistyä ja työnteko vähentyä. Suomalaisen peruskoulun arvomaailma ja periaatteet ovat siitä lähtien tasoittaneet sosioekonomisista taustoista aiheutuvia eroja ja mahdollistaneet hyvää elämää tasapuolisesti. Ja kuten tiedämme, koululaitoksemme on noussut tuon jälkeen yhdeksi maailman arvostetuimmista.

Yhteistyötä sivistys- ja sosiaali- ja terveyspalveluiden eteen yli sektorirajojen osattiin tehdä jo 1920-luvulla. Kouluneuvos Erik Mandelinin, Mannerheimin lastensuojeluliiton perustajan Sophie Mannerheimin ja arkkiatri Arvo Ylpön yhteistyö suomalaislasten ja -nuorten hyvinvoinnin eteen oli merkittävää. Neuvolatoiminta, lastensairaala, terveyssisarkoulutus, ehkäisevä mielenterveystyö, sotaorpojen auttaminen, keskoshuolto, nuorisopoliklinikka, ja myöhemmin lasten ja nuorten sekä vanhempainpuhelimet, ovat vaikuttavia esimerkkejä heidän alulle panemastaan työstä, joka on jatkunut itsenäisen Suomen eri vuosikymmenillä. Kolmikko sai myös kenraali Mannerheimin työn keulakuvaksi. Seuraavin sanoin Mannerheim kutsui kansalaisia mukaan lasten olojen parantamiseen: ”Työn määränpäänä olkoon, että jok’ainoa Suomen lapsi äidinkohdusta lähtien ja kautta koko kasvinaikansa saa oikeutetun osansa siitä hellyydestä ja huolenpidosta, joka yksinään voi laskea pohjan nuorten kehitykselle hyviksi ja hyödyllisiksi kansalaisiksi”. (Mannerheimin lastensuojeluliitto 2017.)

Joka ainoa nuori saakoon osansa hellyydestä ja huolenpidosta kehittyäkseen hyväksi ja hyödylliseksi kansalaiseksi. Tässä on ajattelemista tähänkin päivään. Myös hartiavoimia tarvitaan tänäkin päivänä. Ja tahtoa ja tekoja, niin poliittisia kuin arkipäiväisiäkin tekoja, meiltä kaikilta.

Mitkä sitten ovat tämän päivän lasten ja nuorten hyvinvoinnin haasteet, joihin nyt tulisi hihat käärien tarttua, kuten Mandelin, Mannerheim ja Ylppö aikanaan? Kuolleisuuslukujen katsominen ei ole enää relevanttia lasten ja nuorten hyvinvointia määriteltäessä. Nykypäivän haasteet ovat erilaisia kuin itsenäisyyden varhaisina vuosina.

Suomessa on tällä hetkellä lähes 66 000 koulutuksesta ja työelämästä syrjäytynyttä nuorta. Se on pienestä kansastamme sellainen määrä, joka vaikuttaa merkittävästi kansantalouteemme ja koko Suomen tulevaisuuteen. Nyt syntyvyydenkin ollessa pohjalukemissa, meillä ei ole varaa menettää yhtään nuorta. Tämän olemme mediastakin viime päivinä voineet kuulla. Syrjäytymisen syyt ovat moninaisia; muiden muassa perheiden huono-osaisuus, kouluttamattomuus, päihteet ja mielenterveysongelmat. Heikoimmassa asemassa ja suurimmassa syrjäytymisvaarassa ovat ne, joille näitä riskitekijäitä kasautuu useita.

Ratkaisuja lasten ja nuorten pahoinvoinnin vähentämiseksi pohdittiin ”Kasvattavatko kasvukeskukset pahoinvoivia nuoria?” -vaikuttajaseminaarissamme reilu kuukausi sitten. Seminaarissa oli paikalla lähes 200 lasten ja nuorten eteen töitä tekevää vaikuttajaa, yli hallinnollisten alojen, eduskunnasta, ministeriöistä, kuntien sivistys- ja sotealoilta sekä tutkimus- ja järjestökentiltä. Seminaarissa nuorten pahoinvointia käsiteltiin neljästä näkökulmasta: yksinäisyys, liikkumattomuus, päihteet ja köyhyys. Seminaarin tavoitteena oli tuoda syrjäytymiskeskusteluun faktoja, tieteellisesti tutkittua tietoa, ja sitä me saimme. Faktat ovat karuja

Aloitetaan päihteistä. Herättelevimmäksi tulokseksi, ei yllättäen noussutkaan nuorten oma, vaan vanhempien päihteiden käyttö, joka koskettaa todella merkittävää osaa suomalaislapsista. Vanhempien päihteiden käyttö on suuri riski lapsen ja nuoren kehitykselle ja hyvinvoinnille. Myös alkoholin ja muiden huumaavien aineiden helppo saatavuus ovat uhka nuorille ja heidän hyvinvoinnilleen. (Raitasalo 2018.) Lisäksi tiedetään, että mielenterveysongelmat saattavat lisätä päihteidenkäyttöä ja päihteidenkäyttö puolestaan vaikuttaa lisäävän mielenterveyteen liittyviä ongelmia (Aalto 2017).

Toiseksi, liikkumattomuus uhkaa lasten ja nuorten terveyttä ja hyvinvointia. Nuorten miesten kestävyyskunto on heikentynyt 1980-luvun alusta yli 10 %. Samanaikaisesti huonokuntoisten määrä on yli kuusinkertaistunut. Rasittavan ja reippaan liikkumisen määrä miltei puolittuu kolmannen ja yhdeksännen luokan välissä. Koulu tasoittaa liikkumisen eroja, mutta vapaa-ajalla eli iltaisin ja viikonloppuisin liikkuvien ja liikkumattomien lasten ja nuorten välillä erot ovat silmiin pistävän suuret. (Vasankari 2018.)

Koko keskustelu tuntui kiteytyvän köyhyyden teemasta puhuttaessa. Köyhä lapsuus kurkottaa pitkälle aikuisuuteen sukupolvien yli jatkuvina toimeentulo-ongelmina. Kalliisiin erityispalveluihin panostaminen ja halpojen peruspalvelujen lakkauttaminen kohdistuu erityisesti köyhiin lapsiperheisiin, mikä aiheuttaa eriarvoistumista entisestään. Myös vanhempien vähäinen koulutus säteilee nuoren elämään ja tulevaisuuteen monin tavoin. (Karvonen 2018.)

Säästin viimeiseksi seminaarin riipaisevimman teeman; yksinäisyyden. Sen lisäksi, että yksinäisyys satuttaa ja sairastuttaa, se vaikuttaa ennen kaikkea siihen, miten toivottomalta tulevaisuus voi näyttää. Yksinäisyys vaikuttaa konkreettisesti aivojen toimintakykyyn, joten kyse ei ole vähäpätöisestä ongelmasta.  15-vuotiaista nuorista jopa viidesosa kokee jatkuvaa yksinäisyyttä. Poikien alle kymmenvuotiaana kokema yksinäisyys ennustaa 18-vuotiaana koettavaa yksinäisyyttä, psyykkistä oireilua ja itsetuhoisuutta. (Junttila 2018.) Kokemukset yksinäisyydestä ja näkymättömyydestä ovat selvästi yleisempiä muun muassa koulutuksesta ja työelämästä syrjäytyneillä nuorilla kuin opinnoissa tai työssä olevilla. (Aaltonen, Kivijärvi & Myllylä 2018)

Kuulostaa tutulta, samat teemat toistuvat myös vanhuksiin liittyvässä keskustelussa, joten kyse lienee yhteiskunnallisesti laajemminkin ratkaistavista aiheista.

Koko kuva suomalaisten lasten ja nuorten, tai vanhustenkaan, hyvinvoinnista ei onneksi piirry näin lohduttomasti. Valtaosa lapsista ja nuorista voi hyvin, jopa erinomaisesti.  Suomi on ollut aktiivisesti mukana myös kansainvälisessä yhteistyössä lasten oikeuksia ja hyvinvointia edistääkseen. Suomenkin ratifioimassa, vuonna -89, voimaan tulleessa, YK:n Lasten oikeuksien sopimuksessa todetaan, että lapsella on oikeus ilmaista mielipiteensä itseään koskevissa asioissa ja ne on otettava huomioon iän ja kehitystason mukaisesti. Sopimuksessa todetaan myös, että lasta on suojeltava välinpitämättömältä kohtelulta. Mikä olisi välinpitämättömämpää kohtelua kuin lapsen mielipiteen ja kokemuksen huomiotta jättäminen? Lasten ja nuorten oikeuksien toteutumiseksi on Suomessa säädetty Lastensuojelulaki (2007) ja Nuorisolaki (2016), joiden tavoitteina on muun muassa turvata oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen, harrastamiseen sekä edistää osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä toimia yhteiskunnassa.

Hyvinvointiin panostaminen näkyy myös kansainvälisissä vertailuissa. Elämme maailman vapaimmassa, vakaimmassa, lukutaitoisimmassa ja onnellisimmassa maassa. Suomi on maailman paras maa myös inhimillisen hyvinvoinnin vertailussa ja ihmisten perusoikeuksien suojelemisessa. Meillä on eniten inhimillistä pääomaa.  Lapsille Suomi on maailman toiseksi oikeudenmukaisin maa. Suomalaiset nuoret ovat hyvinvointivaltioiden nuorista neljänneksi tyytyväisimpiä elämäänsä ja OECD-maiden nuorista kolmanneksi tyytyväisimpiä. Voimme siis olla aidosti ylpeitä maastamme, kansastamme ja hyvinvoinnistamme. (Tilastokeskus 2018)

Sitä suuremmalla syyllä, jos haluamme pysytellä näiden rankinglistojen kärjessä myös tulevaisuudessa, meidän tulee pitää kiinni siitä, että pahoinvoivien lasten ja nuorten ja myöhemmin aikuisten ja vanhusten joukko, ei kasva, vaan vähenee.  Seminaarimme ei jäänyt vain ongelmien voivotteluun. Ongelmien tunnistamisella halusimme etsiä ratkaisuja lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseen.  Ratkaisuissa läpi teemojen olimme hyvin yksimielisiä siitä, että lasten ja nuorten merkityksellisyyden kokemista tulee lisätä ottamalla heidät mukaan päättämään itseään koskevista asioista. Tämä koskee meitä kaikkia aikuisia: meidän tulee ottaa aikaa aidosti kohdata ja kuunnella lapsia ja nuoria!

Karkeasti jaotellen voidaan ajatella, että itsenäisyyden alkutaipaleen lapsia ja nuoria koetelleet fyysiset uhat; nälkä ja taudit, ovat nykypäivän lapsilla ja nuorilla vaihtuneet mieltä vaivaaviksi uhkiksi; osattomuuden, arvottomuuden ja merkityksettömyyden kokemuksiksi. Nämä kokemukset syntyvät juurikin kohtaamisissa ja vuorovaikutuksessa aiempien sukupolvien kanssa. Aidossa kohtaamisessa on kyse läsnäolosta ja välittämisestä sekä kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta. Kohtaamisella voidaan vahvistaa merkityksellisyyden ja kuulumisesta tunnetta, jotka ovat ratkaisevia hyvinvoinnin ja yhteiskunnallisen toimijuuden kannalta. Se, miten kohtaamisessa onnistumme, kertoo millainen tulevaisuutemme on; miten meidät kohdataan nyt ja myöhemmin. Ehdotan, että 101-vuotiaan Suomen perintö jälkipolville on myönteinen, hyvinvointia vahvistava, aito kohtaaminen.

Arvoisa juhlakansa, näillä sanoilla haluan toivottaa teille hyvää itsenäisyyspäivää!

 

Lähteet:

Aalto, M. 2017. Samanaikainen päihde- ja mielenterveyshäiriö. Verkkosivut: https://paihdelinkki.fi/fi/tietopankki/tietoiskut/mielenterveys/samanaikainen-paihde-ja-mielenterveyden-hairio. Viitattu. 4.12.2018.

Aaltonen, S., Kivijärvi, A. & Myllylä, M. 2018. Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten aikuisten koettu hyvinvointi. E-julkaisu 1.11.2018: http://www.julkari.fi/handle/10024/137076.

Junttila, N. 2018. Kasvattavatko kasvukeskukset pahoinvoivia nuoria? -seminaari. 26.10.2018. Etelä-Suomen aluehallintovirasto.

Karvonen, S. Kasvattavatko kasvukeskukset pahoinvoivia nuoria? -seminaari. 26.10.2018. Etelä-Suomen aluehallintovirasto.

Mannerheimin lastensuojeluliitto. 2017. Verkkosivut: https://www.mll.fi/tietoa-mllsta/historia/. Viitattu 3.12.2018.

Raitasalo, K. Kasvattavatko kasvukeskukset pahoinvoivia nuoria? -seminaari. 26.10.2018. Etelä-Suomen aluehallintovirasto.

Tilastokeskus. 2018. Suomi maailman kärjessä. Verkkosivut: http://www.stat.fi/tup/satavuotias-suomi/suomi-maailman-karjessa.html. Viitattu 5.12.2018.

Vasankari, T. 2018. Kasvattavatko kasvukeskukset pahoinvoivia nuoria? -seminaari. 26.10.2018. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Danske Bank ja Airiston Helmi ovat vain jäävuoren huippu

Rikollisessa rahanpesussa ei ole aina kyse miljardeista niin kuin Danske Bankissa paljastuneessa rahanpesuvyyhdissä. Eikä rahanpesua valvota aina yhtä näyttävin iskuin kuin KRP Airiston Helmeä. Useimmiten rahaa pestään pieninä virtoina useilla eri toimialoilla. Pienistä puroista koostuu suuria virtoja. Valvontaa tekevät meidän viraston virkamiehet ja varsin matalalla profiililla. Joskus tuntuu, että liiankin matalalla profiililla ja ainakin ehdottomasti liian pienin resurssein.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto valvoo valtakunnallisesti rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetun lain ja sen nojalla annettujen säännösten noudattamista. Rahanpesulla tarkoitetaan toimia, joilla pyritään häivyttämään tai peittämään rikoksella hankitun omaisuuden alkuperä niin, että omaisuus näyttää laillisesti hankitulta. Rikoksella hankittu omaisuus voi olla peräisin mistä tahansa rikoksesta eli rahanpesun kohteena voi olla esimerkiksi varastettu ajoneuvo tai veropetoksella hankittu hyöty.

Valvonnan keskiöissä on käteisen rahan liikkeet ja valvonnan kohteena sellaiset toimialat, joissa käteistä liikkuu merkittävissä määrin.  Tällaisia toimijoita ovat Finanssivalvonnan valvoman perinteisen rahoitussektorin lisäksi esimerkiksi valuutanvaihtoliikkeet, perintäliikkeet, kuluttajaluotonantajat, panttilainauslaitokset, kiinteistönvälitysliikkeet ja vuokrahuoneistojen välitysliikkeet sekä tavaroita myyvät tai välittävät liikkeet. Hyvin tyypillinen rahanpesutapaus voisi olla esimerkiksi kiinteistön, ajoneuvon tai kodinkoneiden käteisostaminen ja edelleen myyminen. 

Rahanpesulaissa on säädetty ilmoitusvelvollisuudesta riskialoilla toimiville elinkeinonharjoittajille. Käytännössä tämä tarkoittaa, että palvelujen tuottajan tai myyjän muun muassa tunnistettava asiakkaansa, seurattava asiakkaiden toimintaa, tehtävä ilmoitus epäilyttävistä liiketoimista Keskusrikospoliisille. Me puolestaan valvomme, että lainsäädäntö tunnetaan ja velvoitteita noudatetaan.

Käytännössä helpommin sanottu kuin tehty. Koko Suomessa siis näitä toimialoja käytännössä valvoo neljä tarkastajaa täällä Etelä-Suomen aluehallintovirastossa. Valvottavia yrityksiä on kymmeniätuhansia. Lainsäädäntöneuvos Armi Taipale valtiovarainministeriöstä kirjoitti blogissaan tällä viikolla, että ”suurimmalla osalla suomalaisista rahanpesun torjunnan viranomaisista on liian vähän henkilöstöä”. https://vm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/valvonnan-tehostaminen-ehkaisee-rahanpesua Tätä viestiä olemme yrittäneet välittää ministeriöille ja päättäjille jo vuosia.

Olemme esittäneet valtion talousarvion ensi vuoden kehykseen viittä uutta virkaa rahanpesun valvontaan. Tämä perustuu erityisesti kansainvälisen rahanpesua valvovan FATF:n (Financial Action Task Force) moitteista Suomelle. FATF on parhaillaan tekemässä uutta maa-arviota Suomen rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjunnan osalta. Suomi on vastaanottanut ensimmäisen luonnoksen maa-arvioraportista. Siinä on yksiselitteisesti todettu, että Etelä-Suomen aluehallintovirasto on aliresurssoitu. FATF:n arvion mukaan tehokas ja tarkoituksenmukainen valvonta ei ole nykyisillä resursseilla mahdollista, kun otetaan huomioon valvottavien suuri määrä.

Danske Bankin ja Airiston Helmen tapaukset ovat suuruudessaankin vain jäävuoren huippu. Tärkeä kysymys juuri nyt onkin, ottaako Suomi vakavissaan rahanpesun torjumisen vai haluaako Suomi olla erityisen houkutteleva ja kilpailukykyinen sijoituskohde harmaalle taloudelle ja sen rikollisille lieveilmiöille.

Tumpelo, tunari, idiootti

Aluehallintovirastoissa työskentelevät virkamiehet saavat varsin kirjavaa palautetta. Saamme positiivista palautetta, mutta valitettavan usein palaute on vähemmän kannustavaa. Otsikon palautteen tekee erityisen ikäväksi se, että sitä ei ole antanut ulkoinen asiakkaamme vaan kirjaamon sisäiset asiakkaat. Voi olla vaikea uskoa, mutta tämänkaltaisilla nimillä on työkaveria kutsuttu.

Meillä on käynnissä hanke tiedolla johtamisen parantamiseksi. Ilman ajan tasalla olevaa tietoa, on vaikea johtaa kohti tulevaisuutta. Tieto syntyy käynnissä olevissa prosesseissa. Tietoa tuottavat sekä asiakkaat että asiantuntijat. Keskeisessä asemassa on tiedon virheetön ja yhtäläinen kirjaaminen niin kirjaamossa kuin vastuualueilla.

Hankkeen aikana olen tutustunut paremmin kirjaamistyöhön ja sen merkitykseen virastollemme. Vaikka kirjaaminen ei ole substanssityötä, sen merkitys on vähintään yhtä tärkeää niin tiedolla johtamiselle kuin asiakkaan oikeusturvalle. Tämä tosiasia unohtuu meiltä välillä.

Kirjaamisessa sekä kirjaamossa että vastuualueilla tapahtuu virheitä. Asiakkaat harvoin toimittavat täydellisiä dokumentteja. Ne voivat olla puutteellisia tai virheellisiä. Kirjaajat joutuvat tekemään usein todella monimutkaista selvittelytyötä, johon he tarvitsevat asiantuntijoiden apua. Apua saa vain pyytämällä.

Vastuualueilla tapahtuvat kirjaamiskäytännöt vaihtelevat. Asioita kirjataan eri tavalla johtuen historiasta, asioiden määrästä, viraston suuruudesta, puutteellisesta perehdyttämisestä, heikosta osaamisesta, ajan puutteesta tai mitä moninaisemmista syistä. Matkatessamme kohti uutta valtion lupa- ja valvontavirastoa, on tärkeä löytää yhtenäiset tarkoituksenmukaiset kirjaamistavat. Itse asiassa tuota yhtenäistä toimintaa tarvitaan jo nyt, jotta tiedot olisivat vertailukelpoisia ja luotettavia.

Nyt käynnissä olevassa hankkeessa pyritään tunnistamaan ongelmat sekä yhdessä ratkaisemaan niitä. Tämä voi tarkoittaa yhteisiä pelisääntöjä tai vaikkapa uutta koulutusta.

Tärkeää on kuitenkin muistaa, että kukaan ei tee virheitä tahallaan. Meillä aluehallintovirastossa ei työskentele yhtään tumpeloa, tunaria tai idioottia. Meillä työskentelee tunnollisia ja ahkeria työntekijöitä, jotka inhimillisyydessään tekevät joskus myös virheitä. Minäkin teen virheitä. Ja niin todennäköisesti myös sinä. Työkaverin nimitteleminen on epäasiallista käyttäytymistä, joka ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää. Kiire tai stressikään eivät oikeuta käyttäytymään huonosti.  

Meidän esimiesten tehtävänä on puuttua epäasialliseen käyttäytymiseen, kun sellaista havaitsemme tai sellaisesta kuulemme. Meillä jokaisella on oikeus asialliseen palautteeseen ja arvostavaan kohteluun. Kenenkään työ ei ole arvokkaampaa kuin toisen. Se on vain erilaista.